Hevinkeliumin joulunaluskeikat lähestyvät.

Virsihevin kuningas Hevinkelium valmistaa taas kansaa jouluun perinteisillä joulunaluskeikoillaan. Keikat ovat 21.12. Kouvolan Rytmi-Katissa, 22.12. Tampereen Klubilla ja 23.12. Turun Klubilla.

Hevinkeliumin uusi single ”Mä silmät luon ylös taivaaseen” julkaistaan ainoastaan yhtyeen kotisivuilla osoitteessa www.hevinkelium.com, josta sen voi ladata itselleen ilmaiseksi.

Uusi pitkäsoitto julkaistaan tulevan kevään aikana.

Metallimusiikki.net uutisoi syyskuussa turkulaisen virsiheviä soittavan Hevinkeliumin siirtyvän studioon äänittämään uutta studioalbumiaan seuraajaksi vuonna 1998 ilmestyneelle “Varrella Virren” -kiekolle. Syyskuussa kerrottiin bändin aktivoituneen ja levyttävänsä 10 vuotta kestäneen tauon jälkeen. Bändi kertoi syksyllä tapahtumista seuraavaa:

Tänä syksynä on Hevinkeliumille tullut tulevan 10-vuotistaiteilijajuhlansa tiimoilta kiire täyttää uskollisten fanien toiveet ja vihdoin täydentää tuotantoaan toisella pitkäsoitolla. Syyskuun 26. bändi marssii studioon aloittamaan nauhoitukset muutaman kuukauden kestäneiden intensiivisten treenien jälkeen. “Uutta” materiaalia on hiottu ahkerasti jo pidemmän aikaa.

Hevinkelium on:

  • Taage (laulu)
  • Sacce (rummut)
  • Amos (basso)
  • Ladislao (koskettimet)
  • Jukka (kitara)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 107 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Hevinkelium musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net