Itävaltalaista black metallia
Sinfonista black metallia soittava Hollenthon , joka on kotoisin Itävallan Wienistä, tulee julkaisemaan tämän vuoden keväällä aivan uuden pitkäsoiton. Kiekon nimi on "Opus Magnum". Se julkaistaan itävaltalaisen Napalm Recordsin kautta. Vuosia kestäneen taun jälkeen yhtye sai valmiiksi kahdeksan uutta biisiä — ne sisältyvät tämän levyn kappalelistalle. "Opus Magnum" tulee olemaan seuraaja vuonna 2001 ilmestyneelle "With Vilest Of Worms To Dwell" -nimiselle opukselle.
Yhtye vietti edelliset kolme vuotta pimennossa. Se ei tehnyt tuona aikana lainkaan keikkoja, mutta jälleen edellisen vuoden puolella päätti aktivoitua ja ryhtyä säveltämään sekä keikkailemaan. Kokoonpanokin Hollenthonin joukoissa alkaa olemaan hyvässä jamassa.
Yhtyeen ensimmäinen albumi, nimeltään "Domus Mundi", julkaistiin seitsemän vuotta sitten Napalm Recordsin kautta, kuten kaikki muutkin bändin julkaisut. Bändin keulahahmo, kitaristi-laulaja Martin Schirenc, julkaisi helmikuun toisella viikolla tekevänsä tällä hetkellä uuden albuminsa miksausvaihetta. Mies paljasti samalla kiekon biisilistan, joka on listattu alapuolelle. Biisit eivät ole lopullisessa järjestyksessä. Albumista tullaan tekemään rajoitettu erikoispainos, mikä sisältää bonuskappaleena cover-version kanadalaiselta The Tea Partylta, sekä musiikkivideon biisistä "Son Of Perdition".
Bändi perustettiin vuonna 1994 Martin Schirencin toimesta. Tuolloin bändi käytti itsestään nimeä Vuzem. Martin päätyi tekemään yhteistyötä rumpali Mike Grögerin kanssa, joka on tuttu mies hänen muinaisista kytköksistään sellaisiin bändeihin kuin Collapse 7, Bloo Voodoo, Only Attitude Counts ja Mudbreed. Vuzemilta lähetettiin pari biisiä omakustanteiselle kokoelma-albumille "Norici Obscura Pars", joka sai hyvän vastaanoton underground-skenessä. Martin päätti julkaista pitkäsoitollisen verran Vuzemin musiikkimateriaalia. Harmillisesti miehen muut velvollisuudet viivyttivät albumin ilmestymistä. Vasta vuonna 1998 viimeistelemätön musiikkimättö hiottiin julkaisukuntoon ja tarjottiin Napalm Recordsin kautta julkaistavaksi. Vuzem solmikin levymerkin kanssa sopimuksen ja toi esiin vuotta myöhemmin aikoinaan suurta huomiota herättäneen esikoisalbuminsa "Domus Mundi". Se oli ensimmäinen kerta kun tämä ryhmä käytti itsestään nimeä Hollenthon.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 320 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin hollenthon. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…