Iced Earthin keikkakokoonpano
Amerikkalainen heavy metal -legenda Iced Earth laskee ilmoille jälleen uuden studiosoiton. Albumin nimi on "The Crucible of Man (Something Wicked Part II)" ja se julkaistaan SPV Recordsin kautta täällä Suomessa 8. päivä syyskuuta, kuten muuallakin Euroopassa, paitsi Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä, jonne levy leviää 5. syyskuuta. Yhdysvaltoihin ja Kanadaan albumi julkaistaan 9.9.2008.
Uusi levy on seuraaja yhtyeen vuonna 2007 esiin tuomalle "Framing Armageddon (Something Wicked Part I)" -nimiselle pitkäsoitolle. Albumin ilmestymistä seuraaja Iced Earthin syyskuussa aloittama kiertue Pohjois-Amerikassa. Bändi esiintyy syyskuussa 27. päivä pääesiintyjänä ProgPower USA IX -festivaalissa Atlantassa.
Albumilta irtiotettu singlelohkaisu on kappaleesta "I Walk Among You". Se julkaistiin maailmanlaajuisesti Steamhammerin / SPV:n kautta. Single sisältää nimikkobiisin lisäksi kolme muutakin kappaletta, joissa vokalistina toimii Matt Barlow. Barlow palasi hoitamaan albumin lauluosuudet osaksi sen takia, että yhtyeen eurooppalaiset fanit painostivat bändiä tekemään niin. Alunperin Iced Earth ajatteli käyttävänsä Tim Owensia vokalistina.
Bändin syyskuussa aloittama Pohjois-Amerikan -kiertue on ensimmäinen basisti Freddie Vidalesille. Muusikko liittyi yhtyeeseen varhain kuluvan vuoden alussa korvaten basisti Dennis Hayesin. Hayes ehti soittaa Iced Earthissa vain vuoden päivät, sillä mies liittyi ryhmän jäseneksi vasta maaliskuussa -07 kiertuekokoonpanoon. Tim Owensin erottua bändistä myös Hayes koki hetkensä koittaneen ja päätti poistua bändin miesvahvuudesta.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 197 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin iced earth. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Vuonna 2011 massiivisen miehistönvaihdoksen läpikäynyt Before The Dawn julkaisee seitsemännen studioalbuminsa "Rise Of The Phoenix" Suomessa 25.4.2012. Suomen julkaisu tapahtuu ka…