Norjan Immortal julkaisee syksyllä 2009 uuden albumin, jota bändi kutsuu nimellä "All Shall Fall". Se julkaistaan saksalaisen Nuclear Blast Recordsin avulla. Yhtye kertoi lauantaina nauhoittaneensa levynsä Norjassa ja Ruotsissa Grieghallenin ja Abyssin studioilla. Äänityshommien ohessa yhtye on tehnyt keikkoja. Edellisen keikkansa bändi soitti Ruotsissa Sweden Rock Festivalissa, jossa Immortal ei ollut aikaisemmin esiintynytkään, mutta jonne miehistö halajaa esiintymään ensi vuonnakin. Seuraavan keikkansa bändi suuntaa Suomeen, Helsinkiin, Tuska Open Airiin. Suomeen saapumisen norjalaiset varmistivat jo maaliskuun alussa, jollion he muistuttivat esiintyneensä Kaisaniemessä koettavassa Tuskassa viimeksi kaksi vuotta sitten. Vuonna 2009 Immortal on Tuskan pääesiintyjä. Tuskaa vietetään 26.–28.6.2009 välisenä aikana ja Immortal on festivaalin ensimmäisen illan pääesiintyjä — bändin keikka käynnistyy Radio Rock -lavalta kello 20:45.
Yhtye ei ole vielä kertonut, milloin albumi tullaan julkaisemaan, vaan on ainoastaan viitannut kiekkoa sopivan odottaa ilmestyväksi syksyllä. Myöskään opuksen kansigrafiikkaa ei ole paljastettu. Uusi "All Shall Fall" on bändin järjestyksessä kahdeksas albumi ja samalla seuraaja helmikuussa 2002 ilmestyneelle "Sons of Northern Darkness" -kiekolle.
Bergenin pitäjästä saapuva Immortal siirtyy Tuskan esiintymislavalta Espanjan Zaragozaan välittömästi, koska bändi aikoo esiintyä siellä heti seuraavana päivänä Metalway-festivaalin lavalla. Norjalaisyhtye jakaa "sääennustemetalliaan" myös Tsekissä Brutal Assault Festivalissa lähellä Prahaa ja Romanian Fetestissä järjestettävässä Rock City Open Airissa.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 134 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin immortal. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…
Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…