Uudelleen rivinsä tiivistänyt Immortal, joka on lupautunut tulemaan myös ensi kesänä Tuskaan, käy esiintymässä ranskalaisessa Hellfest-tapahtumassa. Hellfest järjestetään Clisson-nimisellä paikkakunnalla huhtikuun 22.–24. päivä. Kyseessä on bändin ainoa esiintyminen Ranskassa ensi vuoden aikana. Immortal teki aktiivisesti musiikkia 13 vuoden ajan, mutta asettui lepotilaan vuonna 2003 — bändillä on takanaan seitsemän täyspitkää albumia, joista viimeisin on vuonna 2002 julkaistu “Sons of Northern Darkness” -niminen albumi.
Immortal-bändin kokoonpano on pysynyt lähes ennallaan: Abbath ja Horgh pysyvät remmissä, mutta uutena miehenä on basisti Apollyon, joka on tuttu sellaisesta bändistä kuin Aura Noir.
Abbath on kertonut Immortalin hajoamisen johtuneen loppuunpalamisesta, halusta saada pitää jonkin verran taukoa.
Sillä välin kun Immortal oli jäissä, bändin rumpali Horgh kiersi maita ja mantuja Hypocrisy-nimisen poppoon kanssa ja ehti julkaista “Virus”-albumin. Abbath taas työskenteli oman I-nimisen sivuprojektinsa kanssa, jonka kokoonpanoon kuuluu Enslaved ja Sahg-bändien jäseniä — myös Immortalin alkuperäinen rumpali, Armagedda, kuuluu I-bändin riveihin.
Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 147 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin immortal. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Jos kyllä, löydät yhtyeen Immortal musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!