Julkaistaan kesällä
Norjan Immortal tiedottaa syyskuussa 2009 ilmestyneen albumin saavan nyt kesällä seuraa, kun bändiltä ilmestyy live-DVD "The Seventh Date of Blashyrkh". Nuclear Blast Recordsin kautta ilmestyvä satsi sisältää ammattitason kuvaustiimillä taltioidun keikan Wacken Open Air -ulkoilmafestivaalista. Keikkataltiointi on vuoden 2007 kesältä, elokuulta. Samaista festivaalia vietetään vuosittain Saksan Wacken-nimisellä paikkakunnalla. Sääennustemetallistit nähdään myös tämän vuoden Wackenissa. Sen lisäksi Immortal soittaa kesällä Ranskassa, Belgiassa, kotiseudullaan Norjassa, Sloveniassa, Venäjällä ja Alankomaissa. Venäjälle tähdätty reissu oli alunperin tarkoitus soittaa joitakin viikkoja sitten, mutta sääennusteen luvattua tuhkasateita jopa Immortal joutui taipumaan. Bändi lykkäsi Islannin tulivuorenpurkauksen takia Moskovan keikkaansa lokakuulle.
Immortal tekee tällä hetkellä uusia kappaleita vuoden takaisen "All Shall Fall" -levyn seuraajaa varten. Bändissä sanoittajan virkaa hoitava Demonaz kertoi aikaisemmin lehdistölle jo kolmen kappaleen olevan äänittämistä vaille valmiit. Demonazin mukaan Immortal luo uutta kiekkoa ainakin vuoden 2010 ajan. Hän toivoo kappaleista ainakin puolet valmistuvan elokuuhun mennessä. Niistä tehdään klassisia Immortal-biisejä, joten kovin kokeilevaa meininkiä ei ole luvassa. Demonazin mukaan jokainen bändin tekemä kiekko on omanlaisensa, mutta he eivät juurikaan yritä tehdä uusia aluevaltauksia, vaan pitäytyvät alkuperäisessä suunnitelmassa ja soittavat sitä musiikkia mistä itse pitävät.
Huhtikuun alussa bändin keulahahmo, perustajajäsen ja kitaristi Abbath kerti Revolver-lehdelle, että hän on vaikuttunut AC/DC:n musiikista. Osa vuonna 1999 ilmestyneen "At the Heart of Winter" -kiekon riffeistä on AC/DC:n "Hells Bells" -kappaleesta saadun innoituksen ansiota. Lisäksi vuoden 1997 albumin "Blizzard Beasts" kappaleen "Mountains of Might" sävellystyöhön on haettu vaikutteita Tähtien Sodasta. Vuoden 1993 "Pure Holocaust" -äänitteellä kuullaan vaikutteita Darth Vaderin "Imperiumin marssi" -sävellyksestä.
Bändi paljasti huhtikuun alussa myös, että vuoden 2002 albumin "Sons of Northern Darkness" ilmestymisen jälkeen Immortal ei kokenut olevansa enää innoissan musiikin tekemisestä ja bändissä toimimisesta. Siitä syystä yhtye lakkasi tilapäisesti olemasta.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 219 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin immortal. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Vuonna 2011 massiivisen miehistönvaihdoksen läpikäynyt Before The Dawn julkaisee seitsemännen studioalbuminsa "Rise Of The Phoenix" Suomessa 25.4.2012. Suomen julkaisu tapahtuu ka…