Death metallia Sunsdvallista
Ruotsalainen dm-yhtye In Battle uutisoi värvänneensä joukkoihinsa uuden sessiorumpalin. Uusi pellinpaukuttaja on samalta paikkakunnalta kuin bändin muutkin jäsenet, eli Ruotsin Sundsvallista, ja hänet tunnetaan nimellä Tony Westermark. Mies soittaa metallia myös Soreption-nimisessä yhtyeessä. Yhtye kertoo olevansa ylpeä päästessään kertomaan Westermarkin soittavan jatkossa In Battlen joukoissa tulevien kiertueiden ajan. Hän on nuori ja erittäin lahjakas muusikko. Ensimmäisen kerran hän pääsee esittelemään taitojaan tulevalla Balkanin maihin suuntautuvalla kiertueella, jonka IB tekee yhdessä Mardukin kanssa. Myöhemmin ensi vuoden puolella yhtye kaavailee tekevänsä pari muuta mittavampaa reissua Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Tarkempia tietoja näistä suunnitelmista paljastetaan lähiaikoina.
Bändi kertoo samaan hengenvetoon, ettei se ole kuullut edellisestä rumpali Nils Fjellströmistä yhtään mitään. Hänestä ei ole kuulunut sanaakaan syyskuun jälkeen. Mies on muuttanut viimeksi saatujen tietojen mukaan tyttöystävänsä luokse Itävaltaan ja hän ei ilmeisesti tahdo tulla löydetyksi. In Battle toteaa, että jos Fjellströmillä on jotain asiaa bändille, niin taatusti hän eiköhän hän osaa ottaa heihin yhteyttä.
Yhtye etsii tällä hetkellä levy-yhtöitä, jotka ovat kiinnostuneita tekemään uusintajulkaisut bändin kahdesta ensimmäisestä albumista, jotka ovat:
Molemmat kiekot on myyty ihan ja täysin loppuun. Bändi vihjaa saavansa lähes päivittäin kyselyitä ihmisiltä, jotka tiedustelevat mistä levyä oikein voisi hankkia. Nyt näihin fanien haluihin annetaan tyydytys — bändi suunnittelee tekevänsä kahdesta ensimmäisestä albumistaan remasteroidut versiot ja varustaa ne uusin kansitaitein. Sen jälkeen ne julkaistaan, mutta sitä varten tarvitaan levy-yhtiöiden apua.
Bändin uran järjestyksessä neljäs ja tuorein albumi on syyskuun ensimmäisellä viikolla tähän maailmaan tupsahtanut "Kingdom of Fear". Se julkaistiin Nocturnal Art Productionsin / Candlelight Recordsin tuuppaamana. Levy on seuraaja orkesterin vuonna 2004 luomalle "Welcome to the Battlefield" -pitkäsoitolle. Uuden rykäisynsä yhtye äänitti tervehenkisesti Epidemic Studioilla kotipaikkakunnallaan ja sitten laittoi levyn miksattavaksi tukholmalaisen Chrome-studioiden suunnalle, jossa kiekon kanssa piehtaroi ja peuhasi Unleashed-bändistä tuttu Fredrik Folkare. "Kingdom of Fear" tarjoaa kuuntelijalla 11 täysimittaista thrash-vaikutteista death metal -rallia. In Battlen joukot ahersivat vieläpä pari musiikkivideotakin kiekolla kuultavista kappaleista. Musiikkivideo kuvattiin ensin levyn nimikkobiisistä ja sitten vielä kappaleesta "The Dead Shall See".
Bändi kunnioittaa uusimmalla albumillaan edesmennyttä rumpali Otto Wiklundia, joka menehtyi viime vuoden elokuussa. Wiklund soitti myös tätä kiekko edeltäneellä kahdella edellisellä albumilla, jotka ovat "Lost in the Shadows Gray" (1997) ja "The Rage of the Northmen" (1998". Wiklund toimi myös sessiorumpalina Setherial-yhtyeessä, jolle hän äänitti rumputulet albumia "Lords of the Nightrealm" varten. Kiekko julkaistiin vuonna 1997.
Bändin vuonna 2004 ilmestynyt pitkäsoitto, nimeltään "Welcome to the Battlefield", äänitettiin östersundilaisen Courthouse Studion laitoksessa ja osittain myös Tukholmassa sijaitsevan Necromorbus Studion syövereissä. Levyn miksasi & masteroi Erik Rutan Mana Recording Studioilla Yhdysvaltojen Floridassa. Rutan osallistui myös levyn musiikki-ilakoinnin luomiseen tekemällä kitarasoolon erääsen albumilla kuultavaan biisiin.
Tulevalla kiertueella, jossa In Battle reissaa yhdessä ruotsalaisen Mardukin kanssa, tullaan kuulemaan myös Zonarian ja Artisianin mylvimistä. Kiertue parahtaa käyntiin tammikuun ensimmäisellä viikolla.
Yhtye perustettiin vuonna 1996, jolloin kitaristi-basisti Frln, laulaja Sandin ja rumpali Wiklund perustivat yhdessä Sjdinin kanssa oman musiikkiprojektin. Viimeksi mainittu heppu tunnetaan myös nimellä Mysteriis ja hän soittaa Setherialissa. Ensimmäisen albumin bändi äänitti Sunlight Studion syövereissä vuonna 1997. Kiekko on nimeltään "In Battle" ja se sisältää tusinan verran erittäin nopeatempoisia ja erittäin brutalleja black metal -biisejä.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 596 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin in battle, marduk, soreption. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…