Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

In Flames: Albumi lähes valmis

  • Julkaistiin torstaina 15.11.2007.
  • Luettu 268 kertaa
  • Bändit:

In Flames -orkesterin miehet seisovat suuressa hallimaisessa tilassa, joka on kalustettu & koristeltu ylellisesti. Kyseessä mahdollisesti teatterin katsomo.Melodista death metallia

Ruotsin Göteborgissa majailevan In Flames -yhtyeen basisti Peter Iwers kertoo, että hänellä on ollut kova kiire viime aikoina. Studiossa on peuhattu urakalla, elokuvia kuvattu ja basso-osuuksia äänitelty. Uusi In Flamesin albumi on miehen mukaan lähes valmis, sillä kaikki instrumentit on käytännössä jo purkitettu, mutta jäljellä on vielä muutamien yksityiskohtien hiomista. Iwers kertoo yhtyeen jäsenillä olleen todella hauskaa tätä tulevaa albumia tehdessään. Se on samalla ensimmäinen kiekko sitten vuoden 2002 puolella ilmestyneen "Reroute to Remain" -albumin, jolloin yhtyeen kaikki jäsenet äänittävät saman katon alla. Tällä kertaa he päätyivät oman studion syövereihin työstämään pitkäsoittoaan.

Yhtyeen tuleva albumi, jota miehet työstävät göteborgilaisen IF-studioiden_ tiloissa Ruotsissa, on tarkoitus valmistua julkaisukuntoon huhtikuuksi. Bändi solmi hiljattain sopimuksen Nuclear Blast Recordsin kanssa. Sopimus kattaa kaikki maat Pohjois-Amerikan ulkopuolella. In Flamesin joukot kertovat olevansa erittäin iloisia päästessään jälleen kerran yhteisymmärrykseen Nuclear Blastin kanssa. He ovat olleet ryhmän tukena jo kauan. He ovat auttaneet In Flamesin siihen pisteeseen jossa se nyt on. Bändi kertoo sillä olevan täysi luottamus ja usko siihen, että kyseinen levy-yhtiö kykenee viemään sitä nykyistäkin suurempiin sfääreihin. Bändinä he voivat toimia vielä vuosien ajan.

Bändin joukot kertovat olevansa erittäin jännittyneitä uuden kiekkonsa vuoksi. He odottelevat kuumeisesti sen saapumista fanikunnan kuultavaksi.

In Flames sekä suomalainen Children Of Bodom neuvottelevat tällä hetkellä ensi vuoden puolella USA:ssa tapahtuvan Gigantour-kieruteen tekemistä yhdessä. Keikkaputken organisoiva Dave Mustaine (tuttu mies Megadethista), kertoi hiljattain televisio-ohjelmassa tästä IF:in ja COB:n neuvottelemasta reissusta. Kiertueelle saattaa ottaa osaa myös amerikkalainen extreme metallia mättävä Job For A Cowboy.

In Flames on:

  • Anders Fridén (laulu)
  • Björn Gelotte (kitara)
  • Jesper Strömblad (kitara)
  • Peter Iwers (basso)
  • Daniel Svensson (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 198 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt