Metallimiehelle järeitä maihareita.

In Flames Hove Festivalin lavalle.

Melodista death metalliaViisipäisen In Flamesin miehet seisovat ylivalottuneessa valokuvassa ahtaassa huoneessa. Kuvassa miehiä, jotka pukeutuneet pääosin mustiin vaatteisiin. Parilla miehellä pitkät hiukset.

Ruotsalainen In Flames on varmistettu esiintyjäksi ensi vuoden kesäkuussa järjestettävään Hove Festival -tapahtumaan, mitä vietetään Norjassa keskellä Tromøyn saarta. Festivaalia vietetään aikavälillä 24.–24. kesäkuuta ja In Flamesin remmi saapastelee lavalle 27. päivä.

Bändi on lähdössä tammikuussa Venäjälle, jossa se tekee kaksi konserttia. Toinen keikoista on Pietarissa ja jälkimmäinen Moskovassa. Molemmat live-esiintymiset soitetaan tammikuun viimeisellä viikolla.

IF työstää tällä hetkellä omassa göteborgilaisessa IF Studioissaan seuraavaa albumia. Kiekosta tulee seuraaja bändin viime vuonna julkaisemalle “Come Clarity” -pitkäsoitolle. Uuden levyn lauluosuuksien taltioinnista ryhmää avustaa tuottaja Daniel Bergstrand — sama heppuhan avusti myös julkaisuilla “Reroute To Remain” sekä “Soundtrack To Your Escape”.

Ryhmän tammikuussa soittamat keikat Venäjällä ovat In Flamesille historiallisia, sillä bändi ei ole koskaan aikaisemmin päässyt Venäjälle konsertoimaan. Bändi kommentoi nettisivuillaan odottavansa todella kuumeisesti näitä keikkoja. He ovat kuulleet tuttaviltaan muista bändeistä, jotka ovat soitelleet Venäjän suunnalla, että konsertit sujuivat vallan mainiosti. Tämän vuoksi IF:in remmi haluaa kokea saman omakohtaisesti.

In Flames Venäjällä:

  • 26. tammikuuta 2008: PORT Club (Pietari)
  • 27. tammikuuta 2008: B1Maximum (Moskova)

Bändi julkaisi hiljattain uuden kappaleen. Sen nimi on “Abnegation”. Kyseinen biisi päätyi syyskuun 4. päivä ilmestyneen “Viva La Bands, Vol. 2” -kokoelma-albumin soittolistalle. Kiekolla kuullaan aikaisemmin julkaisemattomia metallibändien biisejä. Levyllä kuullaan musiikkia myös mm. kotimaiselta Children Of Bodomilta ja myös Viking Skullilta ja Vains Of Jennalta.

“Come Clarity” -albumin kappaleet:

  1. Take This Life
  2. Leeches
  3. Reflect The Storm
  4. Dead End
  5. Scream
  6. Come Clarity
  7. Vacuum
  8. Pacing Death´s Trail
  9. Crawl Through Knives
  10. Versus Terminus
  11. Our Infinite Struggle
  12. Vanishing Light
  13. Your Bedtime Story Is Scaring Everyone

Yhtyeen tuorein pitkäsoitto julkaistiin täällä Euroopan suunnalla 3. helmikuuta viime vuonna. Pohjois-Amerikkaan se ryöpsähti muutamaa päivää myöhemmin. Kiekolla kuullaan vierailevana laulajana Lisa Miskovskyn musisointia. Naisen ääntelyä kuullaan ainakin kappaleessa “Dead End”. Lisa Miskovsky on vuonna 1975 syntynyt ruotsalainen muusikko ja häneltä on ilmestynyt tähän mennessä kolme sooloalbumia, joista viimeisin on vuonna 2006 julkaistu “Changes”.

In Flames on:

  • Anders Fridén (laulu)
  • Björn Gelotte (kitara)
  • Jesper Strömblad (kitara)
  • Peter Iwers (basso)
  • Daniel Svensson (rummut)

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net:in Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 2482 kirjoitusta. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 246 sanaa ja satut selaamaan juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Metallismiehelle suositellaan:
  • Hommaile modernisti musiikkia netistä, Aina Musakaupasta.
  • CDON tarjoaa aimo annoksen metallimusiikkia toimitettuna kotiovellekin.
  • Tilaa lukemista, kuten Inferno, Rytmi, Rumba tai Episodi Popmediasta.
  • JoyBootsin katalogista löytyy kotiovelle asti toimitettuna vähän tavanomaista tylymmät maiharit.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet


Gootti.net