Julkaistaan 22.5.2011
Viime joulukuussa Metal Blade Recordsille kiinnitetty In Solitude tiedottaa uuden studioalbuminsa ilmestyvän Euroopan markkinoilla maanantaina 23. toukokuuta. Kahdeksan biisiä ja niistä 58 minuuttia okkultistista hevimetallia rykivä ryhmä kutsuu uutukaiskiekkoaan nimellä "The World. The Flesh. The Devil". Se nauhoitettiin tuliterässä Gutterview Recordersin studiossa, Tukholmassa, yhdessä Fred Estbyn kanssa. Toukokuun julkaisupäivämäärä on albumiprojektin päätepiste. In Solitude ryhtyi luomaan levyä 1,5 vuotta sitten. Bändin mukaan vaikka puolitoista vuotta ei ole kovin pitkä aika, se tuntui ikuisuudelta. Ryhmä on yllättynyt siitä miten karmivaksi ja kauniiksi albumi muodostui. In Solituden tuotantoa voi kuunnella yhtyeen MySpace-sivuilla.
In Solitude aloittaa huhtikuussa Euroopan-kiertueen. Se ulottuu kesäajalle asti ja sisältää klubiesiintymisten lisäksi festivaalikeikkoja. Bändi nähdään soittamassa esimerkiksi Wacken Open Airissa, Roadburnissa ja Rock Hard Festivalissa. Keikkasuunnitelmat eivät näytä tuovan In Solitudea ainakaan toistaiseksi Suomeen. Suomessa bändi soitti viime vuoden syyskuussa kolme keikkaa, joista osan yhdessä Watainin ja Repugnantin kanssa.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 114 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin in solitude. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Tänä vuonna Emergenza Festival haravoi kevään aikana 100:n bändin joukosta voittajan viidellä eri tapahtumapaikalla 17:ssä eri tapahtumassa Helsingissä sekä Tampereella. Nyt lauant…
Violent Journey Records julkaisee porilaisen thrash metal -bändi Araticin debyyttialbumin "To The Early Grave" CD:nä sekä digitaalisesti 14.6.2013. Aratic on Porissa vuonna 2012 pe…
Raskaamman musiikin ystävien kesänlopettajaiset vietetään myös ensi vuonna Karhulassa, kun järjestyksessään kymmenennet Dark River Festivalit järjestetään 16.–17.8.2013. Tapahtumap…
Tampereella majaa pitävä Nosdrama luo sointinsa kaihon mollisävelistä progressiivisella poljennolla höystettynä. 7.6.2013 ilmestyy yhtyeen neljäs pitkäsoitto "Gravity". Tampereell…
Hevimetallin legenda Judas Priest juhlistaa 40-vuotista uraansa julkaisemalla "Epitaph"-DVD:n 24. toukokuuta. Kyseinen DVD kuvattiin Lontoon Hammersmith Apollossa keväällä 2012 hui…
Modernia death metallia soittava joensuulainen Distress of Ruin nimettiin Ilosaarirockin esiintyjäksi. Yhtye vakuutti Ilosaarirockin ja sanomalehti Karjalaisen järjestämän RokIt-bä…
Metalliyhtye Amorphis tekee uransa ensimmäiset Australian-keikkansa lokakuussa. Yli kaksi vuotta kestävä maailmankiertue pysähtyy Australiassa neljän keikan verran — ensimmäinen sh…
Tamperelainen vuonna 2008 perustettu doom metal -yhtye Ghost Voyage viimeistelee parhaillaan "Endless Oceans" -nimistä ensimmäistä täyspitkäänsä. Tähän mennessä orkesteri on julka…
Children Of Bodom on julkaissut ensimmäisen musiikkivideon "Transference" kesäkuun 7. päivä julkaistavalta albumiltaan "Halo Of Blood". Video kuvattiin Wrocklowissa, Puolassa, maal…
Eteläisen Suomen kovimmat rock- ja poptrivianörtit kokoontuvat yhteen lauantaina 18. toukokuuta, kun Helsingin Bar Loosessa järjestetään epäviralliset rockvisailun SM-kisat. Tapaht…
Melodista death metallia ja niin sanottua modernia metallia tekevä System Divide on nyt studiossa nauhoittamassa seuraavaa albumiaan. Perjantaina antamassaan tiedotteessa System Di…
Maailman tunnetuin heviselloyhtye Apocalyptica lähtee ensimmäistä kertaa historiassaan kiertueelle orkesterin kanssa. Pitkään suunniteltu yhteistyö Avanti! Kamariorkesterin kanssa…