Julkaistaan 28.9.2009
Black metallia tosissaan kirnuava Infernal Angels tuo esiin uuden albumin syyskuun lopussa saatuaan juuri solmittua yhteistyösopimuksen italialaisen My Kingdom Musicin kanssa. Maanmiestensä johtama levymerkki on erikoistunut metallimusiikin esille tuomiseen. Pari viikkoa sitten tehty sopimus takaa Infernal Angelsin albumin "Midwinter Blood" julkaisemisen 28.9.2009. Levy-yhtiö hehkuttaa kuuntelijoille taattavan sellainen mestariteos, joka sopii erityisesti Taaken, Dissectionin, Gorgorothin, Naglfarin ja vanhan Aeternuksen faneille. Yhtyeen tuotoksia on puklattu bändin MySpace-sivujen jukeboksiin.
Italialaisyhtye aloitti toimintansa elokuussa 2002, kun Xesin ja silloisen kitaristi Prinec Of Tearsin aikaisempi bändiprojekti, The Hell Burn, lopetti toimintansa. Kaksikko perusti uuden yhtyeen tilalle ja koppasi koplan jatkoksi rumpali Deimosin ja basisti Phobosin. Ryhmä otti nimekseen Infernal Angels. Lokakuussa samana vuonna bändin ensimmäinen äänite, nimeltään "Absum Lucem", julkaistiin. Bändin omaelämänkerran mukaan demolevy sai hyviä arvosanoja sitä arvostelleilta tahoilta.
Ensimmäisen demon ilmestyttyä bändi jatkoi biisien parissa pakertamista ja paineli sitten tammikuussa -03 studioon nauhoittelemaan "Vigilia Secunda" -nimistä demoa. Se julkaistiin saman vuoden toukokuussa.
Elokuussa 2004 ryhmä siirtyi debyyttialbumin ikuistamista varten Tsa Studion tiloihin. Debyyttialbumin nimeksi kastettiin "Shining Evil Light". Ennen albumia julkaistiin promoäänite "Dominus Silentii" — kiekon soittolistalla kuullaan yhteensä neljää biisiä ensimmäisen albumin nauhoitussessioilta.
Pari vuotta myöhemmin Officina Rock Recordsin joukot tarjosivat Infernal Angelsille mahdollisuuden julkaista "Shining Evil Light". Kiekon ilmestyttyä yhtye sai soitella keikkoja useissa eri tapahtumissa yhdessä mm. Gamma Rayn, Tankardin, Dark Lunacyn ja Nefariumin seurassa.
Viime vuoden puolella yhtyeessä koettiin radikaaleja muutoksia, kun Manegarm liittyi joukon jatkoksi. Samalla basistiksi saapui Beast ja rumpaliksi Asmodeus Draco Dux. Täydennysmiesten avulla miehistö aloitteli uuden musiikkimateriaalin säveltämistä.
Huhtikuussa 2009 italialaiset soittelivat yleisön edessä suomalaisen Impaled Nazarenen tukena.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 247 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin infernal angels. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…
Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…