Metallimiehelle järeitä maihareita.

Infestus: "Chroniken des Ablebens".

Albumi ulos elokuussaInfestus-nimisen black metallia soittavan bändin "Chroniken des Ablebens" -albumin kansikuva. Kuva on erittäin tumma ja harmaasävyinen. Kuvassa näkyy oikeassa yläkulmassa bändin logo, joka muistuttaa risukasaa. Kuvassa näkyy paljon tikku-ukkoja, jotka val

Debemur Morti Productions kertoo julkaisevansa 29. elokuuta Infestus (www.infestus.com) -yhtyeen uuden albumin, jonka nimi on “Chroniken des Ablebens”, ja joka on seuraaja bändin debyyttialbumille. Albumin julkaiseva levy-yhtiö on ranskalaista alkuperää oleva underground-tason toimija, jonka kanssa saksalaisyhtye Infestus solmi yhteistyösopimuksen tammikuussa kuluvana vuonna. Yhtye kertoi 5. heinäkuuta joutuneensa lykkäämään levyn ilmestymispäivämäärää johtuen kiekon kansikuvaa suunnitelleen tahon kykenemättömyydestä toimittaa grafiikkaa sovittuun päivämäärään mennessä.

“Chroniken des Ablebens” masteroitiin Necromorbus Studioilla ja sen kansikuvan toteutti nimimerkki Musta Aurinko.

“Chroniken des Ablebens” -albumin kappaleet:

  1. Sterbend
  2. Entering Eternal Oblivion
  3. Manifesto Invidiae
  4. Des Untergangs Untertan
  5. Entfesselt — Der Todestrieb
  6. Willinglessly Anticipating Death
  7. Ready To Leave

Infestus on:

  • Andras (musiikki ja sanoitukset)
  • Dagon (laulu ja sanoitukset)

Bändi perustettiin viisi vuotta sitten Dunkelfront-nimisen musiikkiryhmän hajottua. Yhtye julkaisi pari demoa ollessaan aktiivinen.

Infestuksen nykyinen kokoonpano on soittanut yhtyeessä vuoden 2006 alusta lähtien. Aikaisemmin kolmantena pyöränä toiminut Harbarth päätti erota joukosta, sillä miehen omistautuneisuuden vähäisyys ja ajanpuute bänditoimintaa kohtaan tekivät yhteistyön hankalaksi.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 2569 kirjoitusta. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 99 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Infestus musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Julkaisua odottaa 1 juttua

  • Trollfest: "Villanden". (Metallimusiikki)

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net