Tuorein tekele vuodelta 2007
Ruotsalainen death metallia soittava Interment , joka on kotoisin Avestan mailta, murisee solmineensa sopimuksen Singaporessa toimivan Pulverised Recordsin kanssa. Levy-yhtiö on metallimusiikkiin erikoistunut. Se tulee julkaisemaan Intermentin uuden studioalbumin varhain vuonna 2009. Yhtye työstää tällä hetkellä uuden pitkäsoittonsa biisimateriaalia.
Interment-nelikon tällä hetkellä tuorein tekele on split-CD yhdessä Funebrarum-nimisen metallimörssärin kanssa. Kiekon nimi on "Conjuration of the Sepulchral". Siitä julkaistaan myös LP-versio. Se sisältää kummaltakin yhtyeeltä viisi kappaletta. Funebrarumin osuus sisältää Abhorrence- ja Grave-coverin.
Bändi päätti viime vuonna yhteistyön basisti Mattias "Cryptan" Norrmanin kanssa, koska yhtye koki muusikon motivaation bänditoimintaa kohtaan olleen turhan heikonlaista. Interment totesi Katatoniassa soittamisen vievän kaiken ajan basistiltaan, joten yhtye joutui värväämään Demonicalin joukoista tutun Martin Schulmanin uudeksi bassonikkarikseen. Schulman on entinen Centinexin jäsen.
Interment soitti ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1992 live-esiintymisen viime vuoden tammikuussa. Keikkansa bändi takoi Tukholmassa Kafe 44:n lavalla. Keikka oli osa Insision-basisti Daniel Ekerothin julkaiseman "Swedish Death Metal" -kirjan julkaisujuhlaa. Intermentin uran ensimmäisen keikka Ruotsin valtakunnanrajan väärällä puolen soitettiin edellisen vuoden Party.San Metal Open Airissa Saksan Bad Berkassa.
Split-CD:n "Conqueror of Thorns" kappaleista kertyy soittoaikaa yhteensä 40 minuutin edestä. Kiekon toisen puolikkaan musiikkiannin tarjoava Funebrarum on yhdysvaltalainen old school death metallia mättävä yhtye, joka on toiminut vuodesta 1999 lähtien ja julkaissut uransa aikana pari demoa, yhden singlen ja pitkäsoiton.
Yhtye ryhtyi soittamaan elokuussa kaksikymmentä vuotta sitten nimellä Beyond. Alkuaikojen bändiprojekti poiki harjoitusdemon, nimeltään "Birth Of The Dead", joka ilmestyi kesällä 1990. Tuohon aikaan yhtyeeseen kuului vokalisti Dan Larsson, kitaristit Johan Jansson ja John Forsberg sekä Tomas Änstgård basistina ja Sonny Svedlund rumpalina. Bändin kokoonpano muuttui syksyllä -90, kun Dan Larsson (laulu) ja Tomas Änstgård (basso) päättivät erota yhtyeestä lopullisesti. Tämä johti siihen, että Johan otti hoitaakseen sekä kitaristin että vokalistin viran — samoja toimia mies hoitaa näinäkin päivinä. Michael Gunnarsson värvättiin basistiksi. Beyond-nimi haudattiin ja ryhmä ryhtyi nimittelemään itseään Intermentiksi.
Helmikuussa 1991 yhtye siirtyi tukholmalaiseen Sunlight Studioon ikuistamaan ensimmäistä kelvollista demokasettiaan. Kasetin nimeksi kastettiin "Where Death Will Increase". Saman vuoden lopussa Sonny erosi orkesterista ja yhtye maanitteli uudeksi pellipaukuttajaksi Intermentissä vielä nyt vuonna 2008 soittavan Kennet Englundin.
Vuoden 1992 saavuttua yhtye päätyi jälleen kerran kirjaamaan studioaikaa SS:n pankoilta. Kiekon äänitystöissä bändi ei odottamatta voinutkaan käyttää apumiehenä Tomas Skogsbergiä, joten Interment vei demon Gorysound Studioille Dan Swanön viimeisteltäväksi. Demolle ristittiin nimeksi "Forward To The Unknown". Yhtye luonnehtii tätä demoäänitettään ensimmäistä tekelettä huomattavasti nopeammaksi ja kitarakuvioiden osalta silotellummaksi. Demolla kuultavasta kappaleesta "Infestering Flesh" kuvattiin myös musiikkivideo.
Seuraavana vuonna yhtyeen sisäisten ristiriitojen ryhdyttyä halkomaan bändin jäsenten välejä, bändi päätyi haudan partaalle. Yhtyeen jäsenet soittivat muutamissa bänditreeneissä ja rustasivat uusia biisejä, mutta kokivat Intermentin olevan hengetön. Saman vuoden sisällä he loivat vielä yhden demon uudella musiikkimateriaalilla varustettuna Dan Swanön avustamana Gorysound-studiossa. Demolla Johan otti hoitaakseen vain kitaroinnin ja Uncannyn sekä Uncurbedin kolonnista tuttu Jens Törnroos hoiti vokaalit. Äänitteen valmistuttua bändiprojekti laitettiin jäihin. Osa jäsenistöstä oli jo ehtinyt lupautumaan muihin musiikkiprojekteihin, sillä Johan ja Michael hoitivat punk-bändi Uncurbedissa virkaansa ja Johan yhdessä Kennethin kanssa tutustuivat doom metallin ihmeelliseen maailmaan Moondark-nimisen yhtyeensä turvin. Moondarkista muodostui myöhemmin sellainen metallibändi kuin Dellamorte. Michael, Kennet ja Johan soittivat myös grind-yhtyeessä Pyosisfied ja Johnilla oli omia sivuprojektejaan, kuten Astma ja Morgue.
Interment haukkoi henkeä jälleen vuoden 2002 keväällä, jolloin bändin jäsenet päättivät tyytyä nauhoittelemaan päivitettyjä versioita vuosien ikäisistä biiseistään. Vasta vuoden 2006 maaliskuussa yhtye aloitti toimintansa aktiivikauden jälleen, kun basistiksi liittyi Mattias Norrman. Seuraava manööveri bändiltä oli varata huhti-toukokuuksi 2006 studiotunteja Black Lounge Studioiden tiloihin, joissa neljä kappaletta ja outro äänitettiin. Syntyi musiikkimateriaali "Conjuration of the Sepulchral" -kiekkoa varten. Split julkaistiin CD-formaatissa tammikuun 2007 aikana.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 624 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin funebrarum, interment. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…