Metallimusiikki.net

Iron Maiden julkaisee ainakin yhden albumin.

  • Julkaistiin lauantaina 06.08.2011.
  • Luettu 1487 kertaa
  • Bändit:

Hevimetallia vuodesta 1975 lähtien tehnyt Iron Maiden uutisoi laulajansa Bruce Dickinsonin suulla päivälehti Daily Starille, että tältä bändiltä on lvuassa vielä ainakin yksi albumi seuraajaksi viime vuotiselle “The Final Frontier” -rykäisylle. Bändillä on Dickinsonin mukaan aina jonkin verran piehtaroimista biisien säveltämisen kanssa, sillä tyypillisinä englantilaisina bändin jäsenet ovat jonkin verran varautuneet toistensa seurassa. Aikaisempina vuosina kappalemateriaalin säveltäminen oli aiheuttanut riitoja. Nykyään bändiläiset pysyvät toisistaan erosssa ja raapustavat omia ideoitaan paperille, jotka heitetään samaan läjään sulateltavaksi. Vokalistin mukaan Iron Maidenin fanit ovat tykästyneet yhtyeen uuteenkin tyyliin, joka on entistä meininkiä asteen verran progehenkisempää.

Viime keskiviikkona Irlannissa soittamallaan keikalla Iron Maiden jätti esittämättä klassikkokappaleensa “The Trooper” selittämättömästä syystä. Joidenkin huhujen mukaan kappaletta ei soitettu, sillä irlantilaisia puolisotilaallisia joukkoja on nähty käyttämässä Iron Maidenin Eddie-maskottia ja “The Trooper” -singlen kansitaidetta seinätöherryksissään. Dickinson aiheutti närää irlantilaisten faniensa keskuudessa viimeksi vuonna 2003, kun muusikko heilutti Yhdistyneen kuningaskunnan lippuja ja sai siten fanit kiehumaan raivosta.

Iron maiden on:

  • Bruce Dickinson (laulu)
  • Dave Murray (kitarat)
  • Adrian Smith (kitarat ja taustalaulu)
  • Janick Gers (kitarat)
  • Steve Harris (basso)
  • Nicko McBrain (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.