Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Isole: "Bliss Of Solitude"

  • Julkaistiin keskiviikkona 28.11.2007.
  • Luettu 132 kertaa
  • Bändit:

Neljä pitkähiuksista miestä seisoo ulkoilmassa vehreän luonnon helmassa ja suuren kivimuurin edustalla. Miehillä kullakin yli olkapäille ulottuvat vaaleanruskeat heviletit. Kolme oikeanpuoleista miestä pukeutunut farkkuihin ja nahkatakkeihin, vasemmanpuolKuva: Martin Lundström

Ruotsin Gävlesta saapuva Isole mättää alakuloista doom metalliaan tulevallakin albumillaan. Uuden pitkäsoiton nimi on "Bliss of Solitude" ja se julkaistaan Napalm Recordsin kautta täällä Suomessa 23. tammikuuta. Kiekko ryhtyy ruttoamaan muita maita seuraavan kaavan mukaisesti:

  • 25. tammikuuta 2008: Saksa, Itävalta, Sveitsi, Ruotsi
  • 28. tammikuuta 2008: Muu Eurooppa
  • 29. tammikuuta 2008: Kanada ja Yhdysvallat

Bändi kävi äänittelemässä kiekkonsa omassa Studio Apocalypsessaan. Yhtye tuo musiikissaan esiin monipuolisia lauluosuuksia, sillä se sekoittaa kuoro-osuudet, puhtaan laulun ja rääyntävokaalit sulavasti keskenään. Yhtye arvelee etenkin Candlemassin, Solitude Aeternusin tai varhaisen Anatheman ja My Dying Briden fanien mieltyvän myös Isoleen.

"Bliss of Solitude" -albumin kappaleet:

  1. By Blood
  2. From Clouded Sky
  3. Imprisoned in Sorrow
  4. Bliss of Solitude
  5. Aska
  6. Dying
  7. Shadowstone

Bändin tuorein albumi on kesäkuussa 2006 ulos tullut "Throne of Void". Kiekko julkaistiin I Hate Recordsin tuuppaamana ja se on seuraaja ryhmän vuonna 2005 luomalle "Forevermore"-pitkäsoitolle.

Isole on:

  • Daniel Bryntse (kitara ja laulu)
  • Crister Olsson (kitara ja kuoro)
  • Henrik Lindenmo (basso ja rääkyminen)
  • Jonas Lindström (rummut ja koskettimet)

Bändi ryhtyi luomaan metallia vuoden 1990 aikoihin, jolloin se kutsui itseään nimellä Forlorn. Sen remmissä vaikutti kaksi vakituista jäsentä; Crister ja Daniel. Bändi loi muutamia demoasteisia kasetteja 1990-luvulla. Sitten miehet laskivat bändin horrostilaan, sillä orkesterin miehistön vaihtuminen raastoi hermoja turhan ahkerasti. Vasta vuonna 2003 levy-yhtiö I Hate Records otti yhteyttä Forlorniin ja halusi kiinnittää sen bändikatalogiinsa. Yhtyeen jäsenet itse tuumailivat ehdotuksen olevan mainio, mutta bändi kaipasi tuoreen startin. Aloitettiin puhtaalta pöydältä. Isole valittiin uudeksi nimeksi. Debyyttialbuminsa bändi toi ihmisten ilmoille vuoden 2005 alkupuolella. Sen ilmestymistä seurasi 7"-vinyylin, nimeltään "The Beyond", ilmestyminen viime vuoden alussa. Vinyylijulkaisua seurasi "Throne of Void" -nimisen albumin valmistuminen ja ilmestyminen. Se on bändin mukaan pykälän verran tummempaa metallimättöä kuin mitä debyyttialbumilla kuullaan.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 201 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt