Julkaistaan 25.2.2009
Ruotsalainen painostavan doom metallin airut, Isole , tulee julkaisemaan juuri valmiiksi saamansa studioalbumin helmi-maaliskuussa ympäri maailmaa. Albumi, jonka nimi on "Silent Ruins", nauhoitettiin orkesterin omassa kotistudiossa, eli Studio Apocalypsessa, ja nyt se on valmis julkaistavaksi metallimusiikkiin erikoistuneen Napalm Recordsin avustuksella. Isolen uusi albumi julkaistaan ensimmäisenä Suomessa — Suomeen levy rantautuu 25. helmikuuta. Sen jälkeen 27.2. levy julkaistaan Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Benelux-maissa, Ranskassa, Italiassa ja Isolen kotimaassakin. Muualla Euroopassa pitkäsoitto kokee treffit fanikunnan kanssa ensimmäistä kertaa 2. maaliskuuta. Yhdysvalloissa ja Kanadassa opus ilmestyy 3.3.
Napalm Recordsin mukaan Ruotsin Gävlestä kotoisin oleva Isole tarjoaa uudella pitkäsoitollaan kuunneltavaksi puhdasta lauluääntä, hidastempoista groovaavaa tunnelmointia ja melodioita. Bändin musiikin kerrotaan kulkevan jokseenkin samassa virrassa kuin Candlemassin, Solitude Aeternusin, My Dying Briden tai varhaisen Anatheman tuotannon.
"Silent Ruins" on bändin järjestyksessä neljäs albumi. Ruotsalaisbändin albumin kansikuvan loi Gustavo Sazes, joka on aikaisemmin tehnyt samanlaisia graafikon hommia myös Serenitylle sekä kreikkalaiselle power metallia soittavalle Firewindille. Uuden Isolen albumin masteroi Tailor Maid Productionissa metallimusiikin rintamalla arvostettu Peter In de Betou. Sama mies on viimeistellyt musiikkia myös Arch Enemylle, Amon Amarthille, sekä ruotsalaiselle goottimetallibändi Draconianille.

Kuva: Martin Lundström
"Silent Ruins" -albumia ennen Isolelta ilmestyi studio-opus "Bliss of solitude" tammikuussa 2007. Albumi sisältää yhteensä seitsemän biisiä, joista bändi laski ääninäytteet kuunneltavaksi virallisten MySpace-sivujensa musiikkisoittimeen ennen levyn ilmestymishetkeä. Myös helmikuussa ilmestyvältä pitkäsoitolta on riipaistu näytebiisejä kuunneltavaksi MySpace-sivujen musiikkisoittimeen.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 191 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin isole. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Tänä vuonna Emergenza Festival haravoi kevään aikana 100:n bändin joukosta voittajan viidellä eri tapahtumapaikalla 17:ssä eri tapahtumassa Helsingissä sekä Tampereella. Nyt lauant…
Violent Journey Records julkaisee porilaisen thrash metal -bändi Araticin debyyttialbumin "To The Early Grave" CD:nä sekä digitaalisesti 14.6.2013. Aratic on Porissa vuonna 2012 pe…
Tampereella majaa pitävä Nosdrama luo sointinsa kaihon mollisävelistä progressiivisella poljennolla höystettynä. 7.6.2013 ilmestyy yhtyeen neljäs pitkäsoitto "Gravity". Tampereell…
Hevimetallin legenda Judas Priest juhlistaa 40-vuotista uraansa julkaisemalla "Epitaph"-DVD:n 24. toukokuuta. Kyseinen DVD kuvattiin Lontoon Hammersmith Apollossa keväällä 2012 hui…
Modernia death metallia soittava joensuulainen Distress of Ruin nimettiin Ilosaarirockin esiintyjäksi. Yhtye vakuutti Ilosaarirockin ja sanomalehti Karjalaisen järjestämän RokIt-bä…
Children Of Bodom on julkaissut ensimmäisen musiikkivideon "Transference" kesäkuun 7. päivä julkaistavalta albumiltaan "Halo Of Blood". Video kuvattiin Wrocklowissa, Puolassa, maal…
Metalliyhtye Amorphis tekee uransa ensimmäiset Australian-keikkansa lokakuussa. Yli kaksi vuotta kestävä maailmankiertue pysähtyy Australiassa neljän keikan verran — ensimmäinen sh…
Tamperelainen vuonna 2008 perustettu doom metal -yhtye Ghost Voyage viimeistelee parhaillaan "Endless Oceans" -nimistä ensimmäistä täyspitkäänsä. Tähän mennessä orkesteri on julka…
Eteläisen Suomen kovimmat rock- ja poptrivianörtit kokoontuvat yhteen lauantaina 18. toukokuuta, kun Helsingin Bar Loosessa järjestetään epäviralliset rockvisailun SM-kisat. Tapaht…
Metal Over Riihimäki klubi-ilta esittelee tällä kertaa hivenen rokkaavamman metallikattauksen. Bar Escapen lavalle nousevat lauantaina 18.5. riihimäkeläisaktit Concrete Swine, Meth…
Maailman tunnetuin heviselloyhtye Apocalyptica lähtee ensimmäistä kertaa historiassaan kiertueelle orkesterin kanssa. Pitkään suunniteltu yhteistyö Avanti! Kamariorkesterin kanssa…
Melodista death metallia ja niin sanottua modernia metallia tekevä System Divide on nyt studiossa nauhoittamassa seuraavaa albumiaan. Perjantaina antamassaan tiedotteessa System Di…