Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Ivory Moon vaihtoi vokalistin

  • Julkaistiin keskiviikkona 20.02.2008.
  • Luettu 146 kertaa
  • Bändit:

Ivory Moonin 'Human Nature' -albumin kansikuva, jossa vasemmassa yläkulmassa bändin koristeellinen logo ja alaosassa keskitettynä kiekon nimi valkoisella värillä. Taustalla näkyy ruskea-punainen valokuva, jossa näkyy metsää ja naisen kasvot.Tuorein albumi vuodelta 2007

Italian Ivory Moon on bändin mukaan hyvin lahjakas muusikko. Hän on ollut tekemisissä musiikin kanssa koko ikänsä ajan — naiselle on tullut bändin antaman lausunnon mukaan tutuksi niin keskiaikainen musiikki kuin gospel ja moderni rokkikin. Cecilia Serrasta Ivory Moon joutui luopumaan sen tähden, että nainen on päättänyt keskittyä opintoihinsa ja perhe-elämäänsä. Ivory Moon ymmärtää ex-laulajansa toiveet ja toivookin hänelle parasta jatkoa elämässään.

Bändin uusin albumi on "Human Nature". Se julkaistiin ruotsalaisen Ulterium Recordsin kautta 5. syyskuuta Ruotsissa ja sitten muissa Euroopan maissa saman kuukauden 28. päivä. Levyn ilmestymisestä Yhdysvalloissa vastasi Nightmare Records, joka toi kiekon amerikkalaisten fanien käsille 25. syyskuuta. Albumi äänitettiin, miksattiin ja masteroitiin Temple of Noise Studioilla Roomassa Christian Icen avustuksella.

"Human Nature" -albumin kappaleet:

  1. Crimson horizon
  2. In the deep forest
  3. Wasted time
  4. Reign of time
  5. Clown in the mirror
  6. Golgota
  7. The second king
  8. Through different eyes
  9. Phantom ship
  10. Overflow
  11. The journey

Ivory Moon on:

  • Elisa Pezzuto (laulu)
  • Sandro Manicone (laulu)
  • Davide Calisse (kitarat)
  • Fabrizio Zucchini (kitarat)
  • Fabrizio Sclano (basso)
  • Filippo Natoli (kosketinsoittimet)
  • Emanuele Valabrega (rummut)

Bändi perustettiin kesällä 2000 Italiassa. Pari vuotta myöhemmin sen ensimmäinen promo-CD julkaistiin. Kiekko sai hyvän vastaanoton sekä koti- että ulkomaisissa metallimedioissa. Promon siivittämänä Ivory Moonille avautui mahdollisuus tehdä keikkoja kotimaassaan ja saada tunnettuutta myös Espanjassa ja Kreikassa. Debyyttinsä yhtye loi vuoden 2004 alkupuolella. Kiekon nimi on "On the Edge of Time". Se julkaistiin orkesterin kotimaassa Battle Hymns Recordsin tyrkkäämänä.

Myöhään vuonna 2005 sinfonista metallia soittava IM koki muutoksia elävässä voimassaan, mutta se ei hidastanut bändin toimintaa. Uusia biisejä ja ideoita ryhdyttiin koostamaan seuraavaa albumia varten. Vuonna 2006 bändi siirty jälleen Temple of Noise Studioille äänittämään. Vuorossa oli "Human Nature" -albumi. Kiekon äänitystöiden päätyttyä joukot alkoivat etsimään kiekolle julkaisijaa. Etsintä tuotti tulosta viime vuoden alussa, jolloin Ruotsissa toimiva Ulterium Records solmi levytyssopimuksen Ivory Moonin joukkojen kanssa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 249 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Swallow the Sun: "Emerald Forest and the…

    Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Temple of the Black Moonin debyyttialbum…

    Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Suomen historian äänekkäin tiistai

    Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…

  • Korpiklaani: "Kunnia"

    Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…

  • H&R Productions julkaisi Androille strea…

    H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

Muut lukevat juuri nyt