Perustettu vuonna 1989
Ruotsalainen dm-legenda Unleashed risteilee vihdoin ja viimein tänne Suomen suunnalle, sillä bändi on vahvistettu esiintyjäksi tämän vuoden Jalometalli-festivaalin esiintyjäkaartiin. Jalometallia vietetään elokuun 17.–18. päivä oululaisen Club Teatrian tiloissa. Samassa paikassa tavataan toki myös kotimaisia metallibändejä. Tarjolla on metallimusiikkia aina raa’asta Hornan takomasta black metallista melodiseen Eternal Tears Of Sorrowin materiaaliin. Tarkempia tietoja festivaalista löytyy sen nettisivuilta osoitteesta www.jalometalli.net.
Unleashed liittoutuu ruotsalaisen Mardukin kanssa syksyn ajaksi, jolloin yhtyeet tekevät Euroopan-kiertueen. Kuukauden mittainen taival alkaa marraskuun puolivälissä ja päättyy joulukuun myöhemmällä puoliskolla. Tällä hetkellä kiertueen tarkkaa keikka-aikataulua ei ole vielä selvillä, mutta niistä tiedotetaan myöhemmin orkesterien nettisivuilla.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 100 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin unleashed. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…
Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…