Kuva: Vesa Ranta
Kotimainen Kalmah kertoi jo aikaisemmin antaneensa uuden ja uransa järjestyksessä viidennen albuminsa nimeksi "For the Revolution". Nyt sen soittolistakin on valmistunut. Kiekko sisältää avausraitana levyn nimikkobiisin, jonka lisäksi albumilla kuullaan peräti kahdeksan muuta kappaletta. "For the Revolution" julkaistaan Spikefarm Recordsin toimesta 2. huhtikuuta. Albumin äänitystyöt Kalmah kävi operoimassa kemiläisen Tico Tico -studion syövereissä tuottajana ollessa Ahti Kortelainen. Albumi masteroitiin Ruotsissa asti, Cutting Roomissa. Äänite on seuraaja yhtyeen vuonna 2006 julkaisemalle "The Black Waltz" -albumille.
Bändi aikoo tehdä uuden studiotekeleensä sanoman siivittämiseksi kiertueen Kanadan maaperällä. Keikkaputki urkenee huhtikuussa. Reissussa kulkee mukana tukijoukkojen muodossa Montrealista saapuva Talamyus.
Yhtye uutisoi, että nyt kun kiekon kappaleiden äänitysurakka on viety päätökseen, on aika keskittyä levyn bookletiin. Albumin kansitaide tullaan paljastamaan ensi viikolla.
"For the Revolution" -levyllä kuultavaa nimikkokappaletta soitetaan huomenna maanantaina ruotsinkielisessä radio-ohjelmassa Metallväktarna, joka on YLE X3M:n asemalta. Radioshow starttaa illalla kello 21.00.
Kalmahin kuolonmetallivoimat voi kokea kesällä omakohtaisesti saapumalla esimerkiksi Tuskaan (27.–29. kesäkuuta) ja Jalometalliin (15.–16. elokuuta), sillä näissä paikoissa bändi tulee tekemään esiintymisen. Ryhmä esiintyy seuraavan aikataulun mukaan:
Tähdellä (*) merkityissä keikoissa esiintyy myös Talamyus. Kalmah ei ole aikaisemmin kiertänyt Kanadaa.
Bändin tällä hetkellä tuoreimmalta "The Black Waltz" -albumilta löytyvästä kappaleesta "The Groan of Wind" kuvattiin aikoinaan musiikkivideo, jonka voi käydä katsomassa myös Metallimusiikki.net-sivuston musiikkivideoarkistossa. Myös ryhmän "Swamplord"-debyyttialbumin kappaleesta "Withering Away" -nimisestä värssystä luotiin amatööritasoinen musiikkivideo vuosia sitten.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 233 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin kalmah. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…