Kalmah ryhtyi äänittämään albumia.

Kuva: Vesa RantaMustavalkoinen ryhmäpotretti Kalmah-bändin pitkähiuksisista miehistä, joita kuvassa viisi kappaletta. Heistä jokaisella yllään mustat vaatteet, mustat t–paidat. Miehet seisovat tiiviinä rykelmänä.

Kotimainen melodista death metallia hönkivä Kalmah (www.kalmah.com) kertoo nettisivujensa välityksellä aloittaneensa lähes parin vuoden kuluttua edellisen albuminsa ilmestymisestä uuden studio-opuksen luomistyön. Yhtye ryhtyi torstaina 13. päivä viidennen albuminsa äänittämisen. Bändi ei halua hutkia, jonka takia edellisen musiikillisen ulosannin ilmestymisestä on kulunut jo pari pitkää vuotta. He tekivät viime kuussa demon, jotta miehet osaisivat valmistautua uuteen äänitysrupeamaan. Demon bändi kertoo olevan erittäin lupaava. Kalmahilla on uutta albumiaan varten yhdeksän uuden biisin äänitystyöt edessä. Rumpali Janne Kusmin on aloitellut jo rumpujen äänittämistä. Bändi kertoo paljastavansa myöhemmin levyn nimen, soittolistan ja valokuvia. Tarjolla tulee olemaan myös videokuvaa kiekon valmistamisesta.

Yhtyeen tuorein albumi on “The Black Waltz”. Se kipusi viime vuoden maaliskuussa Suomen albumilistalla sijalle n:o 38. Kiekko on seuraaja yhtyeen vuonna 2003 julkaisemalle “Swampsong”-albumille. Uudella kiekolla debytoi bändin uusi kosketinsoittaja, Marco Sneck.

“The Black Waltz” -albumin kappaleet:

  1. Defeat
  2. Bitter Metalli Side
  3. Time Takes Us All
  4. To the Gallows
  5. Svieri Doroga
  6. The Black Waltz
  7. With Terminal Intensity
  8. Man of the King
  9. The Groan of Wind
  10. Mindrust
  11. One From The Stands

Kalmah on:

  • Antti Kokko (kitara)
  • Pekka Kokko (laulu ja kitara)
  • Janne Kusmin (rummut)
  • Timo Lehtinen (basso)
  • Marco Sneck (kosketinsoittimet)

Ryhmän tarina alkoi vuonna 1991 kun kitaristi-laulaja Pekka Kokko yhdessä Petri Sankalan kanssa perustivat Ancestor-nimisen metalliryhmän. Se julkaisi pari demoa, kunnes kitaristi Antti Kokko (joka on Pekka K.:n velipoika) liittyi bändiin.

Vuonna 1998 bändi päätti tyhjentää pöydän ja aloittaa alusta. Ancestor oli olemassaolonsa aikana julkaissut viitisen kappaletta demoasteisia kiekkoja ja ehtinyt vaihtaa basistia vuosien varrella jo viisi kertaa. Miehet kuoppasivat Ancestorin ja ottivat nimekseen Kalmah. Ryhmän kosketinsoittajaksi värvättiin Pasi Hiltula. Hiltula päätti erota yhtyeestä vuonna 2004. Hänet korvattiin Poisonblackin remmissä toimivalla Marco Sneckilla.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 185 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Kalmah musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net