Progedeathia Italiasta
Italian Busto Arsiziosta muriseva Kenos, joka soittaa progressiivista death metallia, on solminut levytyssopimuksen hollantilaisen Sworn Recordsin kanssa. Yhtye oli aiemmin Lucretia Recordsin leivissä, mutta uuden sopimuksen siivittämänä bändin seuraava levy tullaan julkaisemaan Sworn Records -merkin kautta vuonna 2009. Uusi albumi on bändin järjestyksessä kolmas. Kenos kertoo tuovansa sen esiin todennäköisimmin ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Kiekosta sikiää seuraaja viime vuonna valmistuneelle "The Craving" -kiekolle. Uudella levyllä vierailee mm. Alessandro Del Vecchio ja Lorenzo Dehò. Viimeksi mainittu vaikuttaa Time Machinen ja Khalin kokoonpanoissa. Uudella Kenos-albumilla tullaan kuulemaan perinteisen metallikurnutuksen lisäksi myös orkestraalisia osuuksia.
Lucretia Recordsin kautta julkaistu "The Craving" sisältää 46 minuuttia progressiivista death metallia. Biisejä albumilta voi kuunnella Kenos-joukkueen virallisilta MySpace-sivuilta osoitteesta www.myspace.com/kenosband.
Kenos käynnistyi projektiluontoisena musiikkiryhmänä Marcello Fachinin ja Domenico Conten toimesta vuoden 1996 aikana. Kaksikko halusi yksinkertaisesti perustaa death metal -bändin. Miehistö perusti nimellä Underwise viritelmän, josta myöhemmin sikisi Kenos siinä muodossa kuin se näinä päivinä toimii.
Underwise luhistui, mutta yhtyeen perustajajäsenet jatkoivat toimimista keskenään. Kaksikko täydensi rivejään värväämällä kolme muuta muusikkoa joukon jatkoksi. Vuoden 2001 päivinä yhtye ryhtyi kutsumaan itseään nimellä Kenos. Tuohon aikaan yhtye käytti "amerikkalaistyylistä" kitarariffittelyä ja kosketinsoitinkuvioita sekä naislaulajan ääntä rumputulen säestämiseksi. Uransa ensimmäisen äänitteen bändi loi vuonna 2002. CD:n nimeksi annettiin "Rigor Mortis" ja se sisälsi 40 minuutin edestä materiaalia. Levyä myytiin ensimmäisen puolen vuoden aikana 1000 kappaletta. Levyn saaman hyvän vastaanoton voimin Kenos alkoi tekemään keikkoja ja kirjoittamaan biisejä ensimmäistä pitkäsoittoaan varten.
Bändi vaihtoi kokoonpanoaan poistamalla miesvahvuudesta Valentina-nimisen naisvokalistin, joka korvattiin myöhemmin kosketinsoittaja Michelellä. Bändi vaihtoi myös mieslaulajaansa. Muutosten tapahduttua elävässä voimassa bändi sai nopeasti tehtyä 50 minuutin edestä musiikkimateriaalia. Musiikillisesti se on lokeroitavissa nopean & teknisen death metallin kastiin, mutta biiseissä käytetään ajoittain jopa elektronisia, etnisiä ja klassisia osuuksia.
Vuoden 2002 loppuvaiheilla Kenoksen tiimi tapasi nuoren tuottajan, Giuseppe Morazzonin, jonka kanssa yhteistyö kantoi hedelmää "Intersectin"-nimisen albumin muodossa. Kiekko äänitettiin tammikuuhun 2003 mennessä. Bändi julkaisi 1000 kappaleen suuruisen promokiekon 28.5.2003, joka sisälsi "Intersection"-kappaleen bonuksena. Vuoden 2004 joulukuussa yhtye julkaisi Adrenaline Recordsin / I.Nu.Man Recordingsin kautta "Intersection"-kiekon albumina.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 305 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin kenos. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Rumpali Tonmi Lillman kuoli tiistaina 14. helmikuuta. H&R Productionsin julkaiseman historiikin mukaan Lillman, joka syntyi 3.6.1973, oli yksi Suomen johtavia muusikkoja ja vaikka…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
Äskettäin parhaan kansainvälisen bändin pystin brittiläisen radiokanavan Total Biker FM:n New Music Awards 2011:ssa pokannut kotimainen Wankers of the Zoo Crew hämmentää metallikan…
Oulun All Against julkaisi netissä ensimmäisen osan videopäiväkirjastaan, jossa se esittelee myöhemmin julkaistavan "Blindness"-EP:n valmistamista. Lyhyt dokumenttielokuva studiose…
Jokavuotiseen Helsinki Metal Meeting –messuun kuuluvaa Finnish Metal Expoa viettiin perjantaina ja lauantaina Puristamon sekä Merikaapelihallin tiloissa. Messussa nähtiin esiintymä…
Helsinkiläinen Payload uutisoi aikaisemmin tällä viikolla vanhan basistinsa Iikka Luhtamäen palanneen kokoonpanoon. Hän korvaa bändistä vain hieman aikaisemmin henkilökohtaisista…
Ruotsin Sabaton laittoi eilen keskiviikkona julki tietoja tulevasta "Carolus Rex" -albumistaan. Ruotsin valtakuntaa käsittelevä studioalbumi on ensimmäistä kertaa bändin uralla lu…
Järjestyksessään 26. Nummirock-festivaali juhlitaan perinteisesti yöttömän yön huumassa juhannuksena 21.–23.6.2012 Kauhajoen Nummijärvellä. Poissa asfalttiviidakoista ja kaupungeis…
Kotkalainen heavy metal -yhtye Domination Black julkaisee odotetun kolmannen pitkäsoittonsa, levyn "Dimension: Death", keskiviikkona 22. päivä helmikuuta. Yhtye on juuri julkaissu…
Kotimainen metalcorea soittava Sinking Charlie perustettiin edellisen vuoden kesäkuussa sen jälkeen kun aikaisempi bändiviritelmä oli hajonnut musiikillisten erimielisyyksien vuoks…
Antagonist Zero on porvoolainen metallibändi, joka on perustettu vuonna 2010. Nuoresta iästään huolimatta yhtye koostuu kokeneista muusikoista. Jäsenten muita bändejä ovat muun mua…
Lordi tulee juhlistamaan debyyttialbuminsa ilmestymistä tasan kymmenen vuotta sitten, ja bändin 20-vuotista uraa, tuomalla faniensa kuunneltavaksi CD-DVD:n "Scarchives Vol. 1". Ko…