Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Korn studioon marraskuussa

  • Julkaistiin maanantaina 02.06.2008.
  • Luettu 137 kertaa
  • Bändit:

Amerikkalainen Korn tiedottaa tulevansa tunkeutumaan studion tiloihin marraskuussa 2008 yhdessä tuottaja Ross Robinsonin kanssa, koska ryhmä ryhtyy nauhoittamaan uutta studioalbumia julkaistavaksi ensi vuoden alussa. Uuden pitkäsoiton tuottajaksi valittu Robinson teki töitä Kornin kanssa yhtyeen vuonna 1994 julkaistulla debyyttialbumilla "Korn", sekä sitä pari vuotta myöhemmin seuranneen "Life is Peachy" -kiekon merkeissä. Bändin ympärillä pyörineet huhut siitä, että Kornin alkuperäinen kokoonpano kerääntyisi jälleen yhteen luomaan albumia, eivät ole bändin puolelta saaneet vahvistusta.

Kornin edellinen kitaristi Brian Welch ei näillä näkymin ole tulossa bändiin mukaan. Bändin keulahahmon virkaa toimittava Jonathan Davis kommentoi joitakin viikkoja sitten kaipaavansa ex-kitaristia, mutta huhuja miehen uudelleenvärväytymisestä yhtyeeseen ei voida varmistaa — Welch tuskin tulee olemaan bändin jäsen. David ei usko entisen kitaristin omaavan enää sitä energiaa, jolla hän toimi aikaisemmin. Welch erosi Kornista kolme vuotta sitten voidakseen omistautua kristinuskolle.

Bändistä parin vuoden ajan tauolla ollut David Silveria on Jonathan Davisin mukaan tehnyt lopputilin koko musiikkimaailman kanssa. Keulahahmo uskoo, ettei ennalta määräämättömäksi ajaksi tauolle siirtynyt Silveria enää koskaan tulisi bänditoimintaan mukaan — mies on menettänyt kiinnostuksen musiikin soittamiseen ja luomiseen.

Korn on käyttänyt sessiojäseniä ja keikkamuusikoita jo parin vuoden ajan, mutta ei ole päätynyt värväämään ketään vakituiseksi muusikoksi yhtyeeseen. Viimeisimpien kiertueiden aikana Kornin kitaristina on toiminut Luzier ja Shane Gibson.

Bändin tuorein pitkäsoitto on heinäkuussa 2007 ilmestynyt nimetön albumi. Levylle ei annettu virallista nimitystä, sillä Korn haluaa faniensa kutsuvan levyä siksi miksi itse sitä haluavatkin nimittää. Levy sisältää 13 biisiä, tosin kiekosta painettu deluxe-painos on varustettu lisäksi bonuskappaleella "Sing Sorrow".

Nimettömän albumin kappaleet:

  1. Intro
  2. Starting Over
  3. Bitch We Got a Problem
  4. Evolution
  5. Hold On
  6. Kiss
  7. Do What They Say
  8. Ever Be
  9. Love and Luxury
  10. Innocent Bystander
  11. Killing
  12. Hushabye
  13. I Will Protect You

Korn on:

  • Jonathan Davis (laulu, rummut ja säkkipilli) *_James "Munky" Shaffer_ (kitara)
  • Reginald "Fieldy" Arvizu (basso)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 249 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt