Korpiklaani on kuusikko
Folk-vaikutteista metallia soittava lahtelainen Korpiklaani kuvasi joitakin päiviä sitten uuden musiikkivideon. Tällä kertaa kuvauksen kohteeksi joutui tulevalta "Korven Kuningas" -albumilta löytyvä kappale "Metsämies". Musiikkivideon ohjauksesta vastannut Sami Rämä kertoo oleansa bändin fani ja että hänellä on aina ollut mielessään visio siitä minkälaisen musiikkivideon hän bändille loisi. Mies kertoo olleensa erittäin jännittyneessä mielentilassa siinä vaiheessa kun yhtyeen laulaja-kitaristi Jonne kertoi, että hänellä olisi vapaat kädet videon käsikirjoituksen luomisessa ja sen kuvaamisessa.
Rämä tunnustaa uppoutuneensa "Metsämies"-biisissä esitettävään tarinaan, mutta huolimatta pienestä budjetista, saatiin lopputulokseksi mahtava tekele, jossa kaikki villit ideat kyettiin toteuttamaan. Ohjaaja kertoo kuvaustiimin palelluttaneen sormiaan Suomen kylmässä pakkassäässä ja vastaavasti hikoilleensa niska limassa kun he lavastivat erästä mökkiä näyttämään tilanteeseen sopivalta tönöltä. Mies kiittää kaikkia kuvaustiimiin kuuluneita heppuja, sekä tietysti näyttelijöitä ja muita videon luomiseen osallistuneita tahoja.
"Metsämies" kuvattiin kahden päivän aikana parissa eri sijainnissa. Ensimmäisessä kuvauspaikassa esitellään tukkijätkän tarina ja toisessa paikassa taas näytetään Korpiklaanin joukkio omassa elementissään. Kuten tavallista tälle bändille, tullaan tälläkin kertaa näkemään mallasjuomien kittaamista ja juhlahumua.
Bändin viralliselle MySpace-sivustolle on lisätty muutamia valokuvia musiikkivideon kuvaustöistä.
Ryhmä tulee julkaisemaan "Korven Kuningas" -niimsen albuminsa 21. maaliskuuta metallimusiikkiin painottuneen Nuclear Blast Recordsin kautta. Kiekolta aiotaan lohkaista single, nimeltään "Keep On Galloping", mikä tullaan julkaisemaan jo helmikuussa 14. päivä. Single-levystä painetaan sekä CD-levy että 7"-kuvavinyyli. Sen soittolistalta löytyy nimikkokappaleen lisäksi biisi "Paljon On Koskessa Kiviä".
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 247 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin korpiklaani. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Vuonna 2011 massiivisen miehistönvaihdoksen läpikäynyt Before The Dawn julkaisee seitsemännen studioalbuminsa "Rise Of The Phoenix" Suomessa 25.4.2012. Suomen julkaisu tapahtuu ka…