Metallimiehelle järeitä maihareita.
Kotimainen folk-metallia takova Korpiklaani (www.korpiklaani.com) on laittanut nettiin, MySpace-sivuilleen, uuden biisin kuunneltavaksi — kappaleen nimi on “Veriset Äpärät”. Kappale lohkaistiin Korpiklaanin tulevalta, järjestyksessä neljänneltä, albumiltaan, jonka nimi on “Tervaskanto”. Kiekko julkaistaan Napalm Recordsin kautta toukokuussa.
“Tervaskanto”-albumi äänitettiin tamperelaisessa Fantom Studioilla, jossa bändin tuottajana toimi Samu Oittinen. Kiekolle tallennettiin 11 kappaletta. Uusin tuotos on jatkoa bändin “Tales along this Road” -kiekolle.
Korpiklaani-nimisen yhtyeen perusti Jonne Järvelä (laulu ja kitara). Bändi toimi aikaisemmin nimellä Shaman, jonka nimellä julkaistiin kaksi albumia. Shaman keskittyi saamenkielisten biisien ulosantiin, kun taas Korpiklaani hoilaa englanniksi ja suomeksi.
Metallimusiikki.net:in Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 2482 kirjoitusta. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 151 sanaa ja satut selaamaan juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin korpiklaani. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!