Metallimiehelle järeitä maihareita.
Krokus-yhtyeen tuorein albumi “Hellraiser” on sijoittunut yllättävän korkealle Sveitsin levylistalla — “Hellraiser” on päätynyt sijalle n:o 2. Krokuksen albumi on myynyt kultaa jo sen kotimaassa.
Krokus (www.krokusonline.seven49.net) on laittanut single-julkaisussa ilmestyneen “Angel of My Dreams” -kappaleen ladattavaksi täältä.
Hiljattain bändi ilmoitti värvänneensä riveihinsä saksalaisen rumpali Stefan Schwarzmannin, joka on soittanut myös Acceptissa, U.D.O.:ssa ja Helloweenissa.
Bändi lähtee kiertämään “Hellraiser” -kiertuetta tulevan lokakuun aikana, bändi aloittaa Skandinaviasta ja siirtyy sitten muualle Eurooppaan. Ensi vuoden puolessa välissä bändin on tarkoitus lähteä Amerikkaan.
Bändi tekee näillä näkymin kolme keikkaa Suomessa:
Metallimusiikki.net:in Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 2482 kirjoitusta. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 92 sanaa ja satut selaamaan juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin krokus. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!