Albumi ulos 22.8.2008
Saksalainen power metal -yhtye Lanfear julkaisee 22. päivä Locomotive Recordsin tyrkkäämänä tähän päivään uuden albuminsa, jota tullaan kutsumaan nimellä "X to the Power of Ten". Albumi on bändin järjestyksessä viides. Musiikkiryhmä julkaisi YouTube-videopalvelussa hiljattain "Enter Dystopia" -nimisen kappaleen nauhoitusession yhteydessä kuvattua videomateriaalia. Taltioinnin voi katsoa suoraan täällä. Kappale "Enter Dystopia" on uuden Lanfearin albumin avausraita. "X to the Power of Ten" on seuraaja kolmisen vuotta sitten äänitetylle ja julkaistulle "Another Golden Rage" -riekaleelle. Bändin neljäs pitkäsoitto purkitettiin Dreamscapen studiossa. Se sisältää sanoituksien osalta jatkoa vuonna 2003 albumilla "The Art Effect" käynnistyneelle tarinalle.
"Enter Dystopia" -kappale julkaistiin Saksan Heilbronnissa asuvan Lanfearin virallisten MySpace-sivujen musiikkisoittimessa heinäkuun viimeisellä viikolla.
Lanfear kertoo tehneensä uutta albumia väsätessään erittäin ahkerasti töitä. Uutta pitkäsoittoa varten ryhmä joutui tekemään kovemmin töitä kuin koskaan aikaisemmin. Lanfear hehkuttaa "X to the Power of Ten" -levyn varmasti olevan vuodatetun veren, hien ja kyynelien arvoinen. Pitkäsoitto pantiin ennakkotilattavaksi Lanfearin nettikaupan välityksellä 3. päivä kuluvaa kuukautta. Ennakkotilattuja albumeita ryhdytään bändin puheiden mukaan toimittamaan tilaajille siten, että ne saapuvat eurooppalaisten fanien postilaatikkoihin levyn julkaisupäivänä. Bändi solmi lisäksi kiekon luomistyön ohessa jonkinasteisen julkaisusopimuksen Tasmanian Devil Publishingin kautta, joka tulee julkaisemaan yhtyeeltä mitä todennäköisimmin ulkomusiikillista materiaalia.
Metallibändi aikoo esiintyä kotikaupungissaan 23. päivä kuluvaa kuukautta ja sitten lauantaina 18. lokakuuta. Marraskuun ensimmäisen päivän puolella miehistö valuu ProgPower Scandinavia -festivaalin vieraaksi Tanskan Kööpenhaminaan. Kaksipäiväisessä festivaalissa esiintyy lauma ruotsalaisia, saksalaisia, tanskalaisia, italialaisia ja norjalaisia rytmiryhmiä. Suomen edustajia ei tämänhetkisten tietojen mukaan ole värvätty paikalle.
Lanfear koki syntymänsä vuonna 1993. Ensi teokseen bändi nauhoitti "Lanfear"-nimisen demon ja julkaisi "Towers"-nimisen debyyttialbumin omakustanteisesti. Myöhemmin ensimmäinen albumi ilmestyi Urwerk Recordsin julkaisemana ja uudella kansitaiteella varustettuna vuoden 1997 puolella. "Towers" sai seuraajan vuonna 1999 ilmestyneen "Zero Poems" -kiekon muodossa, jota yhtye luonnehtii ensimmäistä albumia progressiivisemmaksi. Opuksen julkaisi Famous Kitchen.
Bändin kolmas albumi on nimeltään "The Art Effect". Se nauhoitettiin Saksan Münchenissä sijaitsevassa Dreamscapen studiossa. Levy julkaistiin täällä Euroopan alueella maaliskuussa -03 Massacre Recordsin kautta. Neljäs levy, "Another Golden Rage", julkaistiin myöskin Vanhalla mantereella Massacre Recordsin tuuppaamana. Kiekko ilmestyi tammikuussa 24. päivä vuonna 2005. Paria kuukautta myöhemmin se rantautui myös Yhdysvaltoihin Nightmare Recordsin julkaisemana. Huhti-toukokuussa 2005 Lanfear kävi tukemassa Euroopan-kiertuetta tekevää Morgana Lefayta. Seuraavan vuoden saavuttua Lanfear päätti vaihtaa vokalistinsa Tobiaksen ja otti uudeksi laulajakseen power metal -bändi Anguishin remmistä tutun Nuno Miguel de Barros Fernandesin tiiminsä täydennykseksi.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 386 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin lanfear. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…
Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…