Metallimusiikki.net

Last Chance to Reason: "Level 3"

"Level 3" -albumin etukannessa vihertävä piirros patsaasta tai pylväästä, jonka ympärillä vihreää pöpelikköä.Julkaistaan 6.8.2013

Kolmipäinen metallibändi Last Chance to Reason Yhdysvalloista tulee julkaisemaan elokuun alussa uransa järjestyksessä kolmannen, "Level 3" -nimisen, studioalbumin. Se on seuraaja kahden vuoden takaiselle yllätyksettömästi nimetylle "Level 2" -kiekolle, jota puolestaan edelsi "Lvl. 1" vuonna 2007. Uutukaiskiekko on asetettu ilmestyväksi Prosthetic Recordsin kautta 6.8. Progemetallin ja deathcoren sekoitus sisältää tasan 10 englanniksi esitettyä biisiä. Ne äänitettiin Floridassa sijaitsevassa studiossa. Levyn kansitaiteen toteutti Joshue Andrew Belanger. Metalliryhmä kertoi aikaisemmin uuden studiolättynsä olevan konseptialbumi, kuten edellinenkin levy. Sen ensimmäiseksi singleksi valittiin musiikkivideoksikin päätynyt "The Escapist".

Bändin edellisellä kiekolla kuultiin vaikutteita elokuvista ja etenkin Tron-nimisestä tieteisleffasta. Bändi soitti kaksi vuotta kestäneen kiertueputken "Level 2" -albuminsa tukemiseksi. Last Chance to Reason pääsi esiintymään Animals as Leadersin, Protest the Heron, Intronautin ja esimerkiksi The Facelessin kanssa. Yhtye on aikeissa ryhtyä kiertämään jälleen uuden albumin julkaisun myötä.

"Level 3" -albumin kappaleet:

  1. Rebirth
  2. Adrift I: A Vision Begins
  3. Cosmos: The Pattern Forms
  4. A Glimpse of Omniscience
  5. Adrift II: A Vision Ends
  6. The Escapist
  7. The Dictator
  8. The Artist
  9. Awaiting
  10. Transcendence

Last Chance to Reason on:

  • Michael Lessard (laulu)
  • Chris Corey (basso)
  • Evan Sammons (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.