Julkaistaan 9.12.2012
Lavett tulee julkaisemaan joulukuun 9. päivä albuminsa Euroopan ja Yhdysvaltojen markkinoilla. Kiekon, nimeltään "Find Your Purpose", soittolistalta julkistetaan lähiaikoina musiikkivideoksi kuvattu biisi. Metallibändi solmi aikaisemmin kuluvana vuonna yhteistyökuviot RoastingHouse Recordsin kanssa. Bändi käyttti Gustavo Sazesia levyn kansitaiteen toteuttamisessa. Sazes on aikaisemmin kuvittanut Arch Enemyä, Morbid Angelia ja kreikkalaista Firewindiä. Kuva näkyy oikealla puolen. Lavett toi pitkäsoittonsa esiin jo maaliskuussa, tosin vain Japanin ja muun Aasian markkinoiden ulottuville JVC/Victor Entertainmentin tuella.
Lavettin kokoonpanoon kuuluu entisiä Lost Horizonin, Dead By Aprilin, Sundownin sekä Beseechin jäseniä. Miehistön debyyttialbumi ilmestyi jo maaliskuussa Aasian markkinoilla. Nyt se ilmestyy muualla maailmassa vieden kuuntelijansa kauniiden melodioiden taivaanrannoista raa’an, hiomattoman rokkinirvanan äärelle
. Bändi teki tätä levyä vuosien ajan. Sen äänityshommat vietiin päätökseen viime vuoden heinäkuusssa Studiomegan tiloissa. Toukokuussa 2012 yhtye kuvasi musiikkivideota mahdollisesti kotimaansa Ruotsin armeijan tukikohdassa.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 83 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin lavett. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Tänä vuonna Emergenza Festival haravoi kevään aikana 100:n bändin joukosta voittajan viidellä eri tapahtumapaikalla 17:ssä eri tapahtumassa Helsingissä sekä Tampereella. Nyt lauant…
Violent Journey Records julkaisee porilaisen thrash metal -bändi Araticin debyyttialbumin "To The Early Grave" CD:nä sekä digitaalisesti 14.6.2013. Aratic on Porissa vuonna 2012 pe…
Tampereella majaa pitävä Nosdrama luo sointinsa kaihon mollisävelistä progressiivisella poljennolla höystettynä. 7.6.2013 ilmestyy yhtyeen neljäs pitkäsoitto "Gravity". Tampereell…
Hevimetallin legenda Judas Priest juhlistaa 40-vuotista uraansa julkaisemalla "Epitaph"-DVD:n 24. toukokuuta. Kyseinen DVD kuvattiin Lontoon Hammersmith Apollossa keväällä 2012 hui…
Modernia death metallia soittava joensuulainen Distress of Ruin nimettiin Ilosaarirockin esiintyjäksi. Yhtye vakuutti Ilosaarirockin ja sanomalehti Karjalaisen järjestämän RokIt-bä…
Children Of Bodom on julkaissut ensimmäisen musiikkivideon "Transference" kesäkuun 7. päivä julkaistavalta albumiltaan "Halo Of Blood". Video kuvattiin Wrocklowissa, Puolassa, maal…
Metal Over Riihimäki klubi-ilta esittelee tällä kertaa hivenen rokkaavamman metallikattauksen. Bar Escapen lavalle nousevat lauantaina 18.5. riihimäkeläisaktit Concrete Swine, Meth…
Tamperelainen vuonna 2008 perustettu doom metal -yhtye Ghost Voyage viimeistelee parhaillaan "Endless Oceans" -nimistä ensimmäistä täyspitkäänsä. Tähän mennessä orkesteri on julka…
Eteläisen Suomen kovimmat rock- ja poptrivianörtit kokoontuvat yhteen lauantaina 18. toukokuuta, kun Helsingin Bar Loosessa järjestetään epäviralliset rockvisailun SM-kisat. Tapaht…
Ruotsalainen metalliviisikko Darkane tiedotti aikaisemmin toukokuussa kutsuvansa uutta studioalbumiaan nimellä "The Sinister Supremacy" ja julkaisevansa sen Euroopan alueen markki…
Maailman tunnetuin heviselloyhtye Apocalyptica lähtee ensimmäistä kertaa historiassaan kiertueelle orkesterin kanssa. Pitkään suunniteltu yhteistyö Avanti! Kamariorkesterin kanssa…
Oululainen metallimusiikkiin erikoistunut laulu- ja soitinyhtye Antipope lopettaa toimintansa. Toukokuun 2013 alussa ilmestynyt albumi "3 Eyes of Time" päättää kolmen levyn mittais…