Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Leng Tch'e: "Hypomanic"

  • Julkaistiin perjantaina 26.03.2010.
  • Luettu 287 kertaa
  • Bändit:

Leng Tch'en albumin "Hypomanic" etukannessa valokuva jonkinlaisesta murhatöitä suorittavast mieshahmosta. Hahmo naulaa tai sahaa jotakin kappaletta pöydällä, joka täynnä valokuvia ruumiista. Kuvan yläosassa yhtyeen logo.Julkaistaan 8.6.2010

Deathgrindiä raastava Leng Tch’e paljasi torstaina tulevan studioalbuminsa etukannen ja sen takana möllöttävän soittolistan. Teos on pääosin englanniksi laulettu "Hypomanic". Se julkaistaan ranskalaisen Season of Mist -levymerkin kautta siten, että eurooppalainen fanikunta vastaanottaa levyn 24. toukokuuat ja amerikkalainen kesäkuun toisella viikolla. Belgialaisbändin uutukainen nauhoitettiin Britanniassa Parlour Studion syövereissä tuottaja Russ Russellin huomassa. Leng Tch’en uutukaisen julkaisijaksi valittu Season of Mist kiinnitti bändin rosteriinsa helmikuussa. Levy-yhtiön mukaan Season of Mist on sopiva loppusijoituspaikka myös Leng Tch’en kaltaisille äärimetallibändeille. Bändin basisti Nicolas kommentoi olevansa muiden jäsenten kanssa sangen haltioissaan päästyään samaan paikkaan, josta löytyy jo entuudestaan sellaisia nimiä kuin Morbid Angel, Dillinger Escape Plan, Mayhem ja Cynic.

Toukokuinen "Hypomanic" tulee olemaan seuraaja maaliskuussa 2007 ilmestyneelle "Marasmus"-kiekolle. Edellinen levy on noin 40 minuutin pituinen tekele. Sen julkaisi Relapse Records. Nyt julkaistava "Hypomanic" tulee olemaan belgialaisyhtyeen uralla jo viides pitkäsoitto. Se on samalla ensimmäinen albumi, jossa ei enää kuulla vokalistina Boris Cornelissenia. Cornelissen erosi yhtyeestä maaliskuussa -08.

"Hypomanic"-albumin kappaleet:

  1. Wirehead Imbeciles
  2. A.men
  3. The Stockholm Malevolence Project
  4. World State Abomination
  5. Refined Torture
  6. Misleading Innuendos
  7. Obiter Dicta
  8. Death’s Head Cockroach
  9. Totalitarian
  10. Anthropocentric Suicide
  11. Silence Is Better Than Unmeaning Words
  12. Violence Does Even Justice
  13. Corrosive Rotgut
  14. Perfervid Odyssey

Leng Tch’e on:

  • Serge Kasongo (laulu)
  • Jan Hallaert (kitara)
  • Nicolas Malfeyt (basso)
  • Tony Van den Eynde (rummut)

Leng Tch’en nimi on mukaelma entisaikojen Kiinan valtakunnan alueella suositusta kidutus- ja teloitustavasta. Teloitustavan alkuperäinen kirjoitustapa on lingchi. Sen uhriksi tuomitusta henkilön vartalosta leikattiin pitkällä aikavälillä pieniä palasia irti. Tiettävästi uhria viilleltiin jalkoihin, käsiin ja ylävartaloon, jonka jälkeen häneltä amputoitiin raajat ja lopulta uhria pistettiin veitsellä sydämeen.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 162 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Tonmi Lillman on poissa

    Rumpali Tonmi Lillman kuoli tiistaina 14. helmikuuta. H&R Productionsin julkaiseman historiikin mukaan Lillman, joka syntyi 3.6.1973, oli yksi Suomen johtavia muusikkoja ja vaikka…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Tuntemattoman bändin menestys hämmentää…

    Äskettäin parhaan kansainvälisen bändin pystin brittiläisen radiokanavan Total Biker FM:n New Music Awards 2011:ssa pokannut kotimainen Wankers of the Zoo Crew hämmentää metallikan…

  • All Against julkaisee "Blindness"-EP:n

    Oulun All Against julkaisi netissä ensimmäisen osan videopäiväkirjastaan, jossa se esittelee myöhemmin julkaistavan "Blindness"-EP:n valmistamista. Lyhyt dokumenttielokuva studiose…

  • Finnish Metal Awards -voittajat valittu

    Jokavuotiseen Helsinki Metal Meeting –messuun kuuluvaa Finnish Metal Expoa viettiin perjantaina ja lauantaina Puristamon sekä Merikaapelihallin tiloissa. Messussa nähtiin esiintymä…

  • Payloadin basisti vaihtui, bändi studioo…

    Helsinkiläinen Payload uutisoi aikaisemmin tällä viikolla vanhan basistinsa Iikka Luhtamäen palanneen kokoonpanoon. Hän korvaa bändistä vain hieman aikaisemmin henkilökohtaisista…

  • Sabaton: "Carolus Rex"

    Ruotsin Sabaton laittoi eilen keskiviikkona julki tietoja tulevasta "Carolus Rex" -albumistaan. Ruotsin valtakuntaa käsittelevä studioalbumi on ensimmäistä kertaa bändin uralla lu…

  • Nummirock 2012 — luonnollinen metallijuh…

    Järjestyksessään 26. Nummirock-festivaali juhlitaan perinteisesti yöttömän yön huumassa juhannuksena 21.–23.6.2012 Kauhajoen Nummijärvellä. Poissa asfalttiviidakoista ja kaupungeis…

  • Domination Black: Evilizer

    Kotkalainen heavy metal -yhtye Domination Black julkaisee odotetun kolmannen pitkäsoittonsa, levyn "Dimension: Death", keskiviikkona 22. päivä helmikuuta. Yhtye on juuri julkaissu…

  • Sinking Charlie: "Shelter"

    Kotimainen metalcorea soittava Sinking Charlie perustettiin edellisen vuoden kesäkuussa sen jälkeen kun aikaisempi bändiviritelmä oli hajonnut musiikillisten erimielisyyksien vuoks…

  • Antagonist Zero: "Nighttime Harmony"

    Antagonist Zero on porvoolainen metallibändi, joka on perustettu vuonna 2010. Nuoresta iästään huolimatta yhtye koostuu kokeneista muusikoista. Jäsenten muita bändejä ovat muun mua…

  • Lordi: "Scarchives Vol. 1"

    Lordi tulee juhlistamaan debyyttialbuminsa ilmestymistä tasan kymmenen vuotta sitten, ja bändin 20-vuotista uraa, tuomalla faniensa kuunneltavaksi CD-DVD:n "Scarchives Vol. 1". Ko…

Muut lukevat juuri nyt