Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Kuvassa Lizzy Bordenin logo.Kuvassa Lizzy Bordenin logo.

Lizzy Borden Suomeen

  • Julkaistiin sunnuntaina 25.09.2011.
  • Luettu 227 kertaa
  • Bändit:

Yhdysvaltalainen heavy metal -orkesteri Lizzy Borden tuo "Death Takes A Holiday" -kiertueensa Suomeen. Vain yhden klubikeikan soittava Lizzy Borden esiintyy 5. joulukuuta Helsingin ehkä hienoimmalla rock klubilla: DOM Helsingissä. Glam metal -henkinen Lizzy Borden on perustettu jo vuonna 1984, jolloin yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto "Give Em The Axe" myös julkaistiin. Tämän jälkeen yhtye on julkaissut yhdeksän levyä lisää, joista viimeisin "Appointment With Death", vuonna 2007. Lipunmyynti Lizzy Borden keikalle alkoi perjantaina Tiketin välityksellä. Ennakkolipun hinta on 15 ja ovelta ostetun piletin 20 euroa.

Lizzy Bordenin kiertue Euroopassa on jatkoa bändin kesällä soittamalla keikkaputkelle Kanadan ja kotimaansa Yhdysvaltojen maaperällä. Ennen Suomeen saapumista bändi soittaa muun muassa juhlakeikan Saksassa osallistuen siellä järjestettävään Christmas Metal Festivaliin yhdessä HammerFallin, Saxonin ja suomalaisen Lordin kanssa. Helsingissä tekemänsä esiintymisen jälkeen bändi siirtyy Ruotsiin ja sieltä Tanskaan. Kiertuekeikoilla bändi on vihjannut aikovansa soitella kaikkia klassikkobiisejään, kuten raitoja "Me against the World", "American Metal" ja "Master of Disguise", sekä biisejä bändin viimeisimmältä studioalbumilta. Eräitä yllätyskappaleitakin on luvassa.

Lizzy Borden on:

  • Lizzy Borden (laulu)
  • Dario Lorina (kitara)
  • AC Alexander (kitara)
  • Marten Andersson (basso)
  • Joey Scott (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 116 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Suomen Energenza Festival 2013 -edustaja…

    Tänä vuonna Emergenza Festival haravoi kevään aikana 100:n bändin joukosta voittajan viidellä eri tapahtumapaikalla 17:ssä eri tapahtumassa Helsingissä sekä Tampereella. Nyt lauant…

  • Aratic: "To The Early Grave"

    Violent Journey Records julkaisee porilaisen thrash metal -bändi Araticin debyyttialbumin "To The Early Grave" CD:nä sekä digitaalisesti 14.6.2013. Aratic on Porissa vuonna 2012 pe…

  • Nosdrama: "Gravity"

    Tampereella majaa pitävä Nosdrama luo sointinsa kaihon mollisävelistä progressiivisella poljennolla höystettynä. 7.6.2013 ilmestyy yhtyeen neljäs pitkäsoitto "Gravity". Tampereell…

  • Judas Priest juhlistaa 40-vuotista uraan…

    Hevimetallin legenda Judas Priest juhlistaa 40-vuotista uraansa julkaisemalla "Epitaph"-DVD:n 24. toukokuuta. Kyseinen DVD kuvattiin Lontoon Hammersmith Apollossa keväällä 2012 hui…

  • Distress of Ruin Ilosaarirockiin

    Modernia death metallia soittava joensuulainen Distress of Ruin nimettiin Ilosaarirockin esiintyjäksi. Yhtye vakuutti Ilosaarirockin ja sanomalehti Karjalaisen järjestämän RokIt-bä…

  • Children Of Bodom: Transference

    Children Of Bodom on julkaissut ensimmäisen musiikkivideon "Transference" kesäkuun 7. päivä julkaistavalta albumiltaan "Halo Of Blood". Video kuvattiin Wrocklowissa, Puolassa, maal…

  • Amorphis uransa ensimmäiselle Australian…

    Metalliyhtye Amorphis tekee uransa ensimmäiset Australian-keikkansa lokakuussa. Yli kaksi vuotta kestävä maailmankiertue pysähtyy Australiassa neljän keikan verran — ensimmäinen sh…

  • Ghost Voyage viimeistelee debyyttiään ja…

    Tamperelainen vuonna 2008 perustettu doom metal -yhtye Ghost Voyage viimeistelee parhaillaan "Endless Oceans" -nimistä ensimmäistä täyspitkäänsä. Tähän mennessä orkesteri on julka…

  • Rockvisailun SM-kisat Bar Loosessa

    Eteläisen Suomen kovimmat rock- ja poptrivianörtit kokoontuvat yhteen lauantaina 18. toukokuuta, kun Helsingin Bar Loosessa järjestetään epäviralliset rockvisailun SM-kisat. Tapaht…

  • Metal Over Riihimäki — metalliklubi-ilta…

    Metal Over Riihimäki klubi-ilta esittelee tällä kertaa hivenen rokkaavamman metallikattauksen. Bar Escapen lavalle nousevat lauantaina 18.5. riihimäkeläisaktit Concrete Swine, Meth…

  • Apocalyptica kiertueelle Avantin kanssa

    Maailman tunnetuin heviselloyhtye Apocalyptica lähtee ensimmäistä kertaa historiassaan kiertueelle orkesterin kanssa. Pitkään suunniteltu yhteistyö Avanti! Kamariorkesterin kanssa…

  • System Divide nauhoittaa "The Cult of In…

    Melodista death metallia ja niin sanottua modernia metallia tekevä System Divide on nyt studiossa nauhoittamassa seuraavaa albumiaan. Perjantaina antamassaan tiedotteessa System Di…

Uusimpia aiheita keskustelupalstalla

Ajankohtaista

Uusin tapahtuma

Kuuminta tällä viikolla

Blackgroupin shoppiin

Uusia musiikkivideoita

Kaikkein luetuimpia
Juttunostot