Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Lordi: "Get Heavy" -uusintajulkaisu

  • Julkaistiin perjantaina 07.03.2008.
  • Luettu 236 kertaa
  • Bändit:

Viisuvoittaja Lordi tulee kasvattamaan levykatalogiaan, kun The End Records julkaisee bändin suositusta "Get Heavy" -debyyttialbumista uusintapainoksen 13. toukokuuta. Kiekkohan ilmestyi alunperin vuonna 2002. Uusi versio lätystä sisältää soittolistan loppuun ympätyn bonuskappaleen, nimeltään "Don’t Let My Mother Know".

Lordin uusin studioalbumi on maaliskuussa -07 ilmestynyt "The Arockalypse". Sen sanomaa ryhmä levitti kiertueella koko edellisen kesän ajan. Kiertueella bändi konsertoi mm. Ozzfest-tapahtumassa rinta rinnan Ozzy Osbournen ja Lamb Of Godin kanssa.

The End Records on yhdysvaltalainen levymerkki, joka toimii New Yorkista käsin. Se keskittyy etenkin avantgarde-tyyliä edustavien musiikkipoppoiden tekeleiden julkaisuun.

Lordi voitti vuonna 2006 Euroviisut-laulukilpailun, jonka siivittämänä se on kasvanut maailmanlaajuisesti erittäin tunnetuksi rytmiryhmäksi. Se on valloittanut Euroopan maiden albumilistoja ja saanut ulkomusiikillisia meriittejä läjittäin. Bändillä on mm. oma Sampo-pankin myöntämä luottokorttityyppi, sekä virkistysjuomamerkki: Lordi Cola.

"Get Heavy" -albumin uusintajulkaisun kappaleet:

  1. Scarctic Circle Gathering
  2. Get Heavy
  3. Devil Is A Loser
  4. Rock The Hell Outta You
  5. Would You Love A Monsterman?
  6. Icon Of Dominance
  7. Not The Nicest Guy
  8. Hellbender Turbulence
  9. Biomechanic Man
  10. Last Kiss Goodbye
  11. Dynamite Tonite
  12. Monster Monster
  13. 13
  14. Don’t Let My Mother Know (bonuskappale)

Suomalaisella Lordi-henkisellä nettisivustolla, MonsterDiscoHell.Com-sivustolla, julkaistiin taannoin uutinen, missä kerrottiin Lordin ensimmäisestä Suomen maaperällä tämän vuoden kesällä tekemästä live-esiintymisestä. Monsteripoppoo tulee esiintymään Iisalmessa vietettävillä Oluset-festivaaleilla lauantaina 12. heinäkuuta. Kaljafestareilla esiintyy myös perjantaina RNO & Jorma Kääriäinen, Eläkeläiset sekä Poets of the Fall. Lauantaina Lordin kanssa konsertoivat Egotrippi ja Paula Koivuniemi.

Lordi on:

  • Mr. Lordi (laulu)
  • Amen (kitara)
  • Kita (rummut ja laulu)
  • OX (basso)
  • Awa (kosketinsoittimet ja laulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 172 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt