Macbeth kiertolaiseksi.

Kuva: Olivares/FerrignoLauma harmaasävyisiksi sutattuja miehiä sekä yksi nainen, jotka seisovat valko-punaista taustaa vasten. Jokaisella ihmishahmolla jotakin kirkkaanpunaiseksi värjättyä yllään. Nainen seisoo keskellä, hänellä remmejä kasvojensa edessä. Tämä on Macbeth.

Italialainen goottimetallia soittava Macbeth (www.macbeth.it) on juuri päivittänyt tulevien kuukausien ajaksi kaavailemaansa aktiviteettilistaa. Bändi tulee tuomaan itseään tykö pitkin Eurooppaa lähikuukausien aikana hyvinkin ahkerasti. Kiertueella ryhmä on laskenut painoa esiintymisille maalis-toukokuuksi ja elo-syyskuuksi. Macbeth keikkailee tämänhetkisten tietojen mukaan lähinnä kotimaassaan sekä Iso-Britanniassa.

Bändi uutisoi tämän kuukauden alussa aikovansa esiintyä italialaisen Darkfest-tapahtuman lavalla Bolognan kaupungissa. Festivaalia vietetään 24. helmikuuta. Paikalla musisoi Macbethin lisäksi myös Jesus On Extasy, Katatonia, Stoneman ja mm. Weltenbrand.

Bändin tuorein albumi on viime vuonna valmistunut “Superangelic Hate Bringers”. Kiekko sisältää tasan kymmenen kappaletta, mutta sen erikoispainoksen mukana tulee lisäksi bonuksena musiikkivideo kappaleesta “Without you”. Albumi on seuraaja orkesterin vuonna 2005 luomalle “Malae Artes” -pitkäsoitolle, joka sekin julkaistiin Dragonheart Recordsin kautta kuten uusinkin studiotekele.

Macbeth Euroopan-kiertueella:

  • 25. tammikuuta 2008: Ombelico (Como, Italia)
  • 24. helmikuuta 2008: Estragon (Bologna, Italia)
  • 2. maaliskuuta 2008: Alcatraz (Milano, Italia)
  • 15. maaliskuuta 2008: Nave di Harlock (Brescia, Italia)
  • 23. maaliskuuta 2008: Stazione Birra (Rooma, Italia)
  • 12. huhtikuuta 2008: TBA (Reggio Emilia, Italia)
  • 24. huhtikuuta 2008: The Liquid Room (Edinburgh, Iso-Britannia)
  • 25. huhtikuuta 2008: Club DV8 (Preston, Iso-Britannia)
  • 26. huhtikuuta 2008: Barfly Club (Glasgow, Iso-Britannia)
  • 27. huhtikuuta 2008: Barfly Club ( Liverpool, Iso-Britannia)
  • 29. huhtikuuta 2008: The Withchwood (Ashton, Iso-Britannia)
  • 30. huhtikuuta 2008: The Mill (Mansfield Nottingham, Iso-Britannia)
  • 1. toukokuuta 2008: The Boardwalk Live (Sheffield, Iso-Britannia)
  • 2. toukokuuta 2008: Rios (Leeds, Iso-Britannia)
  • 3. toukokuuta 2008: Manchester Club Academy (Manchester, Iso-Britannia)
  • 26. heinäkuuta 2008: TBA (Drama City, Kreikka)
  • 28. elokuuta 2008: Halfmoon Putney (Lontoo, Iso-Britannia)
  • 29. elokuuta 2008: Barfly Club (Brighton, Iso-Britannia)
  • 30. elokuuta 2008: Barfly Club (Cambridge, Iso-Britannia)
  • 31. elokuuta 2008: The Furnace (Swindon, Iso-Britannia)
  • 1. syyskuuta 2008: TBA (Iso-Britannia)
  • 2. syyskuuta 2008: TBA (Iso-Britannia)
  • 3. syyskuuta 2008: Milkwoodjam (Swansea, Iso-Britannia)
  • 4. syyskuuta 2008: Rock Cafe 2000 (Birmingham, Iso-Britannia)
  • 5. syyskuuta 2008: Barfly Club (Cardiff, Iso-Britannia)
  • 6. syyskuuta 2008: The Marlborough (Devon, Iso-Britannia)

Macbeth on:

  • Andreas (laulu)
  • Fabrizio (rummut)
  • Morena (laulu)
  • Max (kitara)
  • Sem (basso)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 190 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Macbeth musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net