Machine Men: "Circus of Fools".

Machine Men -bändin promokuva. Kuvassa viisi miestä, joista kahdella on vaaleat pitkät hiukset.Machine Men (www.machinemen.net) on julkaissut nettisivuillaan esittelyn bändin tulevasta “Circus of Fools” -albumista. Bändin keulahahmo kertoo levyn olevan aikaisempaa MM:n tuotantoa raskaampaa. Machine Men julkaisee “Circus of Fools” –kiekon helmikuun 14. päivä Century Median kautta. Musiikkiin on haettu vaikutteita mm. Iron Maiden– ja Queensrÿche-bändien musiikillisesta tyylistä.

Yhtyeen viime vuonna julkaisema “Falling”-single ryntäsi Suomen single-listan viiden myydyimmän levyn joukkoon.

Bändi on aikaisemmin uutisoinut laittaneensa “Circus of Fools“ -kappaleen nettiin kuunneltavaksi.

Machine Men -kokoonpanon laulaja Antony kertoo, että uuden albumin studiosessiot on saatu päätökseen. Hän kertoo lisäksi albumilta löytyvän bändille tyypillisiä balladimaisia kappaleita. Albumin ensimmäinen biisi on “Circus of Fools”, jota seuraa pari nopeatempoista kappaletta. Antony maailailee:

You can also hear melancholic mandolins and sing along passages that are purely acoustic. After that, the album hits you straight in the face again with some harder tunes until you’ll drown in the waves in the end. We really hope you’ll enjoy your time with our new album; we are sure we delivered our best!

“Circus of Fools” äänitettiin Fantom Studioilla, jossa on äänitellyt lisäksi mm. Rotten Sound ja Negative. Studiossa äänityspöydän nappuloita rassasi Samu Oittinen. Albumin julkaisua edeltää vain Suomessa julkaistava “No Talk Without The Giant” -niminen single-rykäisy. Se julkaistaan tammikuun 17. päivä.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 163 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Machine Men musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net