Suolahdella siinnyt heavy metallia hönkivä Machine Men (www.machinemen.net) hiljattain ilmoitti viettämänsä hiljaiselon syyksi kovan kiireen kulissien takana. Bändi kertoo viettäneensä alkuvuoden ajan pienen tauon, joka venyi kuuden kuukauden pituiseksi, mutta ryhtyneensä siinä sivussa kirjoittamaan uutta musiikkimateriaalia seuraavaa äänitettään varten. Yhtyeellä on tällä hetkellä lähes kaikkien uuden albumin kappaleiden raa’at kehitysversiot valmiina. Kappaleita Machine Men luonnehtii aikaisempaa tuotantoa melodisimmiksi, mutta silti samalla energisiksi metalliannoksiksi, jotka ovat paljon monipuolisempia kuin edellisten albumien annit. Tarkempia tietoja uusista biiseistä bändi kertoo kertovansa myöhemmin.
Machine Men avasi 5. päivä kuluvaa kuukautta uuden virtuaalisen päiväkirjan, johon ryhmä pyrkii rustaamaan merkintöjä bändin toimista ja tapahtumista treenikämpällä. Päiväkirja löytyy yhtyeen nettisivuilta.
Yhtyeen uusin albumi on “Circus of Fools“ -niminen luomus, joka ryski tiensä maamme virallisen albumilistan sijalle n:o 8 ilmestyttyään viime vuonna. Levyltä irti riipaistu singlevärssy “No Talk without the Giant” debytoi Suomen singlelistalla sijalle n:o 2. Samasta biisistä kuvattiin myös musiikkivideo. Albuminsa yhtye äänitti ja miksasi Fantom Studion uumenissa Tampereella elo-lokakuussa 2006 Samu Oittisen kanssa. Samassa studiossa ovat aikaisemmin musiikkiaan säätäneet Negativen lisäksi Rotten Sound. Albumi masteroitiin vuonna 2006 helsinkiläisen Finnvoxin studiossa Mika Jussilan toimesta.
Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 173 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin machine men. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Jos kyllä, löydät yhtyeen Machine Men musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!