Ruotsin bm-messias, Marduk , on paljastanut nettisivuillaan aikovansa julkaista "Rom 5:12" -nimisen albuminsa Euroopan alueella 24. päivä huhtikuuta. Kiekko tulee olemaan saatavilla CD-levynä, mutta siitä painetaan myös pari rajoitettua LP-versiota. Levy sisältää massiivisen bookletin, jossa on sivuja yhteensä 44 kappaletta.
Mardukin "Rom 5:12" julkaistaan Pohjois-Amerikassa 22. päivä toukokuuta Regain/Kochin kautta. Levy äänitettiin Endarker-studiossa ja sillä käy vierailemassa Arditi-bändin jäseniä, Joakim Göthberg (tämä mies soitti rumpuja Mardukin kahdella ensimmäisellä albumilla ja lauloi bändin toisella ja kolmannella LP-levyllä). Göthberg soittaa kappaleessa "Cold Mouth Prayer". Irlantilaisen Primordial-yhtyeen Alan Averill käy soittamassa "Accuser/Opposer"-biisissä.
Tuleva albumi on bändin rumpalin, Emil Dragutinovicin, viimeinen koitos, sillä Emil erosi Marduk-bändin kokoonpanosta aivan hiljattain. Dragutinocvic on tällä hetkellä tekemässä musiikkia entisen Marduk-yhtyeen laulajan, Legionin (jonka oikea nimi on Erik Hagsted), kanssa — miehillä on yhteinen musiikkiprojekti, joka kantaa nimeä Elizium.
Mardukin rumpaliksi on värvätty Lars B, josta löytyy valokuva täältä. Lars B teki debyyttiesiintymisensä Mardukin kanssa helmikuun puolella, jolloin bändi soitti Meksikossa.
Yhtye aikoo liittoutua Enslavedin, Keep Of Kalessinin Melecheshin, Goathwhoren ja Pantheon I:n kanssa. Bändit lähtevät kiertämään Eurooppaa toukokuun alusta lähtien. Kiertueen nimi on "THe Excess of Evil".
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 215 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin marduk. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…