Ruotsalainen black metal -yhtye Marduk risti aikaisemmin tänään uuden studiosoittonsa nimeksi "Wormwood". Bändin järjestyksessä 11. albumi aiotaan julkaista alustavien suunnitelmien toteutuessa ennen vuoden 2009 umpeutumista Regain Recordsin kautta. Nyt opusta nauhoitetaan Ruotsin Norrköpingissä sijaitsevan Endarker-studion uumenissa Magnus Devo Anderssonin valvonnassa. Marduk julkaisee nettisivuillaan sijaitsevassa kuvagalleriassa valokuvia studiotyöskentelyn eri vaiheista. Äänitteelle ei ole vielä annettu tarkkaa julkaisupäivämäärää. Kun kiekko ilmestyy, Marduk lähtee Euroopasta alkavalle maailmankiertueelle. Kiertue alkaa loppuvuodesta ja jatkuu vuoteen 2010.
"Wormwood" tulee olemaan seuraaja vuoden 2007 ensimmäisellä neljänneksellä ilmestyneelle "Rom 5:12" -albumille. Uusimman albumin nauhoittaminen käynnistyi toukokuussa. Huhtikuun puolen välin tienoilla miehistö arveli voivansa julkaista levynsä jossain vaiheesas syyskuuta, jota seuraa "Funeral Nation 2009/2010" -kiertueelle siirtyminen.
Yhtye lähtee elokuussa Yhdysvaltoihin soittaakseen siellä kolmisen keikkaa. Bändi arvelee kykenevänsä näillä näkymin järjestämään vain kolme live-esiintymistä USA:ssa, mutta lupaa sikäläisille faneilleen palata paikalle jatkamaan siitä mihin he elokuussa jäivät — täysimittainen kiertue Yhdysvalloissa tullaan nimeämään lähitulevaisuudessa. Bändi arvelee marras-joulukuussa järjestettävällä kiertueella taivallettavan myös Kanadassa. Suomessa ruotsalaisryhmä kävi soittamassa edellisen kerran 21.11.2007, jolloin bändi kävi soittamassa Helsingin Nightlife Rockissa.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 138 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin marduk. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…
Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…