Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Mayhem: "Ordo Ab Chao"

Mayhem-bändin promokuva, jossa näkyy neljä miestä vihertävän sävyisessä vaokuvassa. Miehillä on pitkät hiukset. Kahdella vasemmassa laidassa näkyvällä miehellä on yllään mustat t-paidat.Norjalainen bm-pumppu Mayhem on paljastanut uuden albuminsa kappalelistan. "Ordo Ab Chao" -nimeä kantava levy sisältää kahdeksan biisiä ja se julkaistaan Season Of Mistin kautta huhtikuun 23. päivä.

Bändi on suunnitellut lähtevänsä Pohjois-Amerikkaan keikkailemaan. Tällä hetkellä bändi on vahvistanut vain yhden keikan Virginian-osavaltiossa, Springfieldissa. Bändi soittaa siellä 24. päivä heinäkuuta. Lisää esiintymispäivämääriä on tarkoitus julkaista lähiaikoina.

"Ordo Ab Chao" -albumin kappaleet:

  1. A Wise Birthgiver
  2. Wall of Water
  3. Great Work of Ages
  4. Deconsecrate
  5. Illuminate Eliminate
  6. Psychic Horns
  7. Key to the Storms
  8. Anti

Bändin kitaristi, Blasphemer, jonka oikea nimi on Rune Erickson, on kuvaillut "Ordo Ab Chao" -julkaisun olevan raaka ja voimakas. Sitä kuunnellessa voi aistia samaa tunnelmaa kuin mitä yhtyeen aikaisemmin julkaisemalla "Wolf’s Lair Abyss" -kiekolla kuullaan. Uusin tuotos on kuitenkin sitä monipuolisempi ja filosofisempi. Kiekon luvataan sisältävän Mayhem-bändin aggressiivisimpia biisejä.

Uusi albumi on erikoinen siinäkin mielessä, että sillä kuullaan ensimmäistä kertaa vuoden 1993 jälkeen Attila Csiharin "laulua". Csihar liittyi bändin kokoonpanoon jälleen vuoden 2004 marraskuussa sen jälkeen kun Maniac (Sven Erik Kristiansen) oli jättänyt bändin.

Mayheminin tällä hetkellä tuorein studioalbumi on "Chimera", mikä kipusi aikoinaan Norjan albumilistan sijalle n:o 28. Levy ilmestyi maaliskuussa 2004.

Mayhem on:

  • Attila Chisar (laulu)
  • Blasphemer (kitara)
  • Necrobutcher (basso)
  • Hellhammer (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 151 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

UnderlegMayhem kommentoi

“Bändin rumpali, Blasphemer, jonka oikea nimi on Rune Erickson, on kuvaillut ““Ordo Ab Chao”” -julkaisun olevan raaka ja voimakas.” Blasphemerhan ei siis ole rumpali kuten toisessa kohdassa mainitaankin, patterin takana Jan Axel von Blomberg, Hellhammer.

Kestolinkki

Petri kommentoi

Olet oikeassa, parahin UnderlegMayhem! Mayhemin Blasphemer on kitaristi eikä rumpali. Tämä on nyt korjattu.

Kestolinkki

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt