Julkaistaan 31.10.2011
Yhdysvaltojen Metallica tulee julkaisemaan lokakuun viimeisenä päivänä "Lulu"-levyn, Lou Reedin ja Metallican yhteispelinä tekemän äänitteen, Universal Musicin kautta. Teoksen tuottajina toimivat Metallican jäsenet, Lou Reed ja Hal Willner. Metallican keulahahmo James Hetfield haluaa muistuttaa fanejaan, ettei tämä levy missään nimessä ole bändin seuraava studioalbumi vaikka eräät fanit varmasti niin luulevat. "Lulu" on projekti, johon bändi ryhtyi haluttuaan tehdä jotain erilaista ja haastaa itsensä. Bändi säveltää tällä hetkellä seuraavan oman albuminsa biisimateriaalia. Sen vuoksi Hetfield kehottaakin faneja, jotka eivät tällaisesta kokeilusta välitä, skippaamaan kiekon ja odottamaan "oikeaa" levyä.
James Hetfieldin mukaan "Lulu"-levytysprojekti sai alkunsa siitä, kun Reed yhdessä Metallican kanssa soittivat Rock and Roll Hall of Famen 25-vuotiskonserteissa. Erään keikan päätteeksi molemmat tahot päättivät tehdä levyn yhdessä. Me olimme se bändi, jonka olen aina halunnut saada
, Hetfield kertoo Reedin sanoneen. Metallica saattaa esittää "Lulu"-levyn biisejä keikoilla. Bändi ei ole vielä päättänyt miten monta keikkaa levyn tueksi tullaan tekemään ja milloin. Toistaiseksi bändi on varmistanut läjän keikkoja soitettavaksi eri puolilla maailmaa. Keikoista seuraava koetaan Yhdistyneet arabiemiirikunnissa ja sitä seuraa pari konsertti Intiassa.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 121 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin metallica, velvet underground. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Amberian Dawn tiedottaa 17. kesäkuuta julkaistavan kokoelma-albumi "Re-Evolution". Platta on ennakkotilattavissa Levykauppa Äxästä. Singlebiisi "Kokko — Eagle of Fire" löytyy jo d…
Ruotsalainen black metal -yhtye Watain aloittaa elokuun jälkimmäisellä puoliskolla "The Wild Hunt" -nimisen maailmankiertueen kotikaupungistaan Uppsalasta. Kiertue kantaa samaa ni…
Lokakuussa 2012 Nightwishin keikkakokoonpanossa laulajaksi nimitetty Floor Jansen tähdittää myös elokuussa 2013 ilmestyvän Revamp-albumin kansitaidetta. Albumi ilmestyy Nuclear Bla…
Yhdysvaltalainen Dream Theater tiedottaa 24. syyskuuta julkaistavan uusi bändin seuraava lev, studioalbumi, joka sekin on nimeltään "Dream Theater". Bändi kertoi torstaina valmist…
Riihimäkeläisen rock/metal-orkesteri Concrete Swinen "Brezhnev’s Cocktail" -EP on kuultavissa kokonaisuudessaan yhtyeen Reverbnation-sivulta. Yhtyeessä soittaa pitkään bänditouhuja…
Tampereen kuusamolaisin metalliyhtye Corpset julkaisee syyskuussa 2013 jatkoa vuoden 2010 kiitetylle "Ruins"-debyytilleen. Jo ensilevyllään yhtye herätti huomiota valmiilla paketil…
Metalliyhtye Amorphis julkaisi "Circle"-albumiltaan uuden musiikkivideo eilen tiistaina. "The Wanderer" -video on nähtävissä Radio Rockin nettisivuilta, suoraan osoitteesta www.rad…
Venäläinen Psilocybe Larvae julkaisi marraskuussa 2012 viimeisimmän albuminsa "The Labyrinth of Penumbra". Nyt bändiltä valmistui tämä sarjakuvamainen musiikkivideo biisiinsä "Tri…
Yhdysvaltalainen DevilDriver julkaisee elokuun lopulla uransa kuudennen studioalbumin, "Winter Kills" -levyn. Se ilmestyy Pohjois-Amerikassa Napalm Recordsin kautta 27.8. Siitä te…
Reilun 15 vuoden tauon jälkeen alkuvuodesta 2011 paluun tehnyt, Kuusamossa vuonna 1987 perustettu thrash metal yhtye A.R.G. työstää parhaillaan uusia kappaleita vuoden 1991 albumin…
Iron Maiden tulee esiintymään Helsingin Olympiastadionilla heinäkuun lopussa. Konserttiin myydään lippuja Lippupalvelun ja Tiketin kautta. Liput maksavat toimituskuluineen alkaen 7…
Viisihenkinen death metal -yhtye Spheron Saksasta aikoo julkaista elokuussa 2013 debyyttialbuminsa. Se julkaistaan 5.7. Apostasy Recordsin tuella. Bändin edellinen levyjulkaisu koe…