Metallimusiikki.net

Ministryn kitaristi kuoli lavalle

  • Julkaistiin maanantaina 24.12.2012.
  • Luettu 1987 kertaa
  • Bändit:

Yhdysvaltalainen Mike Scaccia, joka toimi uransa varrella useissa ryhmissä, kuten Ministryssä, Rigor Mortisissa ja The Revolting Cocksissa kitaristina, menehtyi 47-vuotiaana viime lauantaina. Muusikon alustavaksi kuolinsyyksi on arveltu strobovalojen laukaisemaa sairaskohtausta. Hän oli esiintymässä Teksasissa sijaitsevassa The Rail Clubissa Rigor Mortis -yhtyeensä kanssa, kun hän odottamatta vajosi elottomana maahan. Mies kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan, jossa häntä ei kuitenkaan enää kyetty virvoittamaan. Keikka oli Rigor Mortisin vokalistin, 50 vuotta täyttäneen Bruce Corbittin syntymäpäiväkeikka. Scaccia toimi Rigor Mortisin parissa vuodesta 1983 lähtien. Myöhempinä vuosina hän toimi muun muassa Al Jourgensenin tähdittämän Ministryn kitaristina.

Varmistamattomien tietojen mukaan lauantai-iltana keikan yhteydessä Scaccia oli ehtinyt pyytää strobovaloja sammutettavaksi vain hetkiä ennen luhistumistaan. Eräät uutislähteet kertovat muusikon saaneen sydänkohtauksen, mutta tätä tietoa ei ole varmistettu. Esiintymispaikan edustaja on julkaissut internetissä tiedotteen, jossa todetaan esiintymistä yläviistosta kuvanneen videokameran varastetun jossain vaiheessa iltaa. Kamera saattaa antaa valoa tapahtumien kululle. Mike Scaccian perheeseen kuuluu vaimo Jenny Rowen Scaccia ja heidän kaksi yhteistä lasta.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.