Metallimusiikki.net

Mnemic: "Mnemesis".

  • Julkaistiin torstaina 19.04.2012.
  • Luettu 1156 kertaa
  • Bändit:

Vaalea tausta, jonka päällä punaista, valkoista ja kullanväristä sisältävä piirros vauvan naamasta, jonka ympärillä viivoja, rinkuloita ja kirjaimia.Julkaistaan 8.6.2012

Tanskalainen metallibändi Mnemic julkaisee viidennen täyspitkän albuminsa nimellä "Mnemesis" kesäkuun 8. päivä. Nuclear Blast Recordsin kautta ilmestyvä levy on seuraaja parin vuoden takaiselle "Sons of the System" -opukselle. Uusi albumi äänitettiin bändin pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, Tue Madsenin, seurassa Tanskan Antfarm-studioilla. Oikealla puolen näkyvä kansitaide on Metastaziksen toteuttama. Saman henkilön kuvitustaitoja on hyödyntänyt myös Iso-Britannian Paradise Lost ja Ranskan Alcest. Mnemic käyttää uudella albumillaan ensimmäistä kertaa rumpalina Brian Larsenia ja kitaristina Victor-Ray Salomonsenia. Kitaristi Mircea Eftemien muistuttaa bändin lähtevän toukokuussa kiertämään Eurooppaa levittääkseen sanaa julkaisustaan.

Mnemicin väki lähtee 10 keikkaa käsittävälle Euroopan-kiertueelle, nimeltään Electric March Over Europe, toukokuun alussa. Kiertue ei tuo bändiä Pohjolaan. Mnemic on toiminut vuodesta 1998. Yhtye sekoittaa musiikkiinsa erilaisia metallimusiikin aineksia, kuten melodista death metallia ja progemetallia.

"Mnemesis".albumin kappaleet:

  1. Transcend
  2. Valves
  3. Junkies On The Storm
  4. I’ve Been You
  5. Pattern Platform
  6. Mnemesis
  7. There’s No Tomorrow
  8. Haven At The End Of The World
  9. Ocean Of Void
  10. Blue Desert In A Black Hole
  11. Empty Planet (bonuskappale)

Mnemic on:

  • Guillaume Bideau (laulu)
  • Mircea Gabriel Eftemie (kitara)
  • Victor-Ray Salomonsen (kitara)
  • Simone Bertozzi (basso)
  • Brian Larsen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.