Kuvassa Mokoma
Metalliyhtye Mokoma julkaisi eilen perjantaina lokakuussa ilmestyvältä albumiltaan ensimmäisen singlen "Valkoista kohinaa". Kappaleen musiikkivideo on ensinäytössä metallilehti Infernon nettisivuilla. Videon ohjasi Vesa Vainio ja kuvasi Tuomas Järvelä.
Mokoman yhdeksäs pitkäsoitto "180 astetta" ilmestyy 19. lokakuuta. Uuden albumin tiimoilta Mokoma lähtee klubikiertueelle; Kerran vielä pojat ja sitten vielä pari kertaa 2012 -kiertue starttaa albumin julkaisupäivänä Lahden Finlandia-klubilta. Kaikki keikat on nähtävissä bändin nettisivujen keikkakalenterista osoitteessa www.mokoma.com/keikat.
Yhdeksännen albumin äänitysprosessi poikkesi aiemmista, sillä "180 astetta" äänitettiin kahdessa eri osassa ja kahdessa eri kerroksessa Hollolan Petrax-studiolla. Yläkerrokseen rakennetussa B-studiossa äänityksistä vastasi Kimmo Koskinen ja varsinaisen studion puolella Rec-nappulaa painoi Mokoman luottomiehenä tunnettu Miitri Aaltonen. Ensimmäinen studiosessio oli kesäkuun alussa ja toinen elokuun puolivälissä. Albumin tuotti Aaltonen yhdessä yhtyeen kanssa.
Mokoma julkaisi viime syksynä akustisen albumin "Varjopuoli", jonka myötä yhtye teki myös täysin akustisen klubikiertueen. Yhtyeen kahdeksasta pitkäsoitosta kolme ("Sydänjuuret", "Kuoleman Laulukunnaat" sekä "Luihin ja ytimiin") on myynyt kultaa. Kyseiset albumit saavuttivat myös virallisen albumilistan ykköspaikat heti julkaisunsa jälkeen. Näiden lisäksi myös "Viides vuodenaika" -EP sekä "Mokoma"-DVD ovat myyneet kultaa ja vieneet ykköspaikat virallisilla myyntilistoilla. Yhteensä Mokoman äänitteitä on myyty kaiken kaikkiaan lähes 80 000 kappaletta.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 225 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin mokoma. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Tänä vuonna Emergenza Festival haravoi kevään aikana 100:n bändin joukosta voittajan viidellä eri tapahtumapaikalla 17:ssä eri tapahtumassa Helsingissä sekä Tampereella. Nyt lauant…
Violent Journey Records julkaisee porilaisen thrash metal -bändi Araticin debyyttialbumin "To The Early Grave" CD:nä sekä digitaalisesti 14.6.2013. Aratic on Porissa vuonna 2012 pe…
Modernia death metallia soittava joensuulainen Distress of Ruin nimettiin Ilosaarirockin esiintyjäksi. Yhtye vakuutti Ilosaarirockin ja sanomalehti Karjalaisen järjestämän RokIt-bä…
Children Of Bodom on julkaissut ensimmäisen musiikkivideon "Transference" kesäkuun 7. päivä julkaistavalta albumiltaan "Halo Of Blood". Video kuvattiin Wrocklowissa, Puolassa, maal…
Tamperelainen vuonna 2008 perustettu doom metal -yhtye Ghost Voyage viimeistelee parhaillaan "Endless Oceans" -nimistä ensimmäistä täyspitkäänsä. Tähän mennessä orkesteri on julka…
Metal Over Riihimäki klubi-ilta esittelee tällä kertaa hivenen rokkaavamman metallikattauksen. Bar Escapen lavalle nousevat lauantaina 18.5. riihimäkeläisaktit Concrete Swine, Meth…
Oululainen metallimusiikkiin erikoistunut laulu- ja soitinyhtye Antipope lopettaa toimintansa. Toukokuun 2013 alussa ilmestynyt albumi "3 Eyes of Time" päättää kolmen levyn mittais…
Ruotsalainen metalliviisikko Darkane tiedotti aikaisemmin toukokuussa kutsuvansa uutta studioalbumiaan nimellä "The Sinister Supremacy" ja julkaisevansa sen Euroopan alueen markki…
Maailman tunnetuin heviselloyhtye Apocalyptica lähtee ensimmäistä kertaa historiassaan kiertueelle orkesterin kanssa. Pitkään suunniteltu yhteistyö Avanti! Kamariorkesterin kanssa…
Tänään uuden "Battle Beast" -albuminsa julkaiseva Battle Beast juhli aikaisemmin tällä viikolla Helsingissä uuden albuminsa ennakkokuuntelubileitä. Onnistuneessa illassa nähtiin my…
Melodista death metallia ja niin sanottua modernia metallia tekevä System Divide on nyt studiossa nauhoittamassa seuraavaa albumiaan. Perjantaina antamassaan tiedotteessa System Di…
Kesäkuun lopulla Helsingin öitä ravistelevien Tuskan jatkoklubien ohjelma on nyt valmis. Uusina lisäyksinä Virgin Oil Co:n klubi-illat torstaista sunnuntaihin sekä Tavastian torsta…