Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Moonsorrow menee Norjaan

  • Julkaistiin maanantaina 05.05.2008.
  • Luettu 236 kertaa
  • Bändit:

Moonsorrowin miehistö siten, että kolme miestä seisoo taustalla kahden pitkähiuksisen hepun istuessa lattialla heidän edessään. Tausta on musta, lattia nuhjuinen ja tumma.Kuva: Terhi Ylimäinen

Suomalainen Moonsorrow kertoo aikovansa lähteä jakamaan hämmästystä ja kummastusta Norjan maaperällä. Yhtye on nimittäin reissaamassa Norjan Screamfest-festivaalin lavalle, jota vietetään 7. ja 8. päivä marraskuuta kolmella eri lavalla maan pääkaupungissa, Oslossa. Screamfestin konserttilavalle aiotaan näillä näkymin värvätä vielä ainakin neljä muuta metalliryhmää. Paikalle on hankittu jo Immortal, Sodom, Borknagar, Keep Of Kalessin, Grave Digger, Nightingale, Hate sekä The Zeronaut. Kyseessä on historiallinen esiintyminen, sillä Screamfest-festivaalin yhteydessä juonnetaan ensimmäistä kertaa koksaan Norwegian Metal Awards -gaala, joka on siis Norjan vastine Suomen Finnish Metal Awardsille. Lauantaina 8.11. tapahtumaa järjestävä taho aikoo palkita maansa parhaita hard rockia ja metallia soittavia muusikoita.

Helsinkiläinen Moonsorrow kertoi huhtikuun viimeisinä päivinä aikovansa osallistua Yhdysvalloissa Heathen Crusade III -tapahtumaan marraskuussa 15. päivä. Syyskuussa orkesteri siirtyy Meksikoon, sillä sinne yhtye on luvannut tehdä parikin eri konserttia. Ennen näitä keikkoja bändi aikoo esiintyä Tampereella ravintola Hellän lavalla perjantaina 16. päivä toukokuuta, sekä muualla Suomessa seuraavasti:

  • 17.5.2008: Klubi (Turku)
  • 23.5.2008: Lutakko (Jyväskylä)
  • 24.5.2008: Club Kuusisaari (Oulu)

Screamfest 2008 -esiintyjät:

  • Immortal
  • Sodom
  • Borknagar
  • Keep Of Kalessin
  • Moonsorrow
  • Grave Digger
  • Nightingale
  • Hate
  • The Zeronaut

Screamfestiin on 18 vuoden ikäraja. Tapahtumaan myydään sekä festivaalipasseja että yhden päivän pääsypilettejä alkaen 400 Norjan kruunusta (noin 50 euroa) 900 kruunuun asti riippuen lipun laajuudesta ja käyttöpäivästä.

Metallimusiikki.net kertoi parisen viikkoa sitten yhtyeen kieltäneen kaikki vihjailut sen natsiaatteeseen. Tuolloin ryhmä kertoi kotisivuillaan julkaisemassaan tiedotteessa, että Moonsorrow ei ole millään tavalla kytköksissä tai kiinnostunut natsiliikkeestä. Bändin jäsenet eivät ole poliittisesti latautuneita, eikä heillä ole myöskään kontakteja poliittisiin puolueisiin tai organisaatioihin Suomessa tai muualla maailmassa. Kerrottiin myös, että Moonsorrowin musiikki on eeppistä metallia, eikä sillä ole poliittista taka-ajatusta. Yhtye laulaa muinaisista suomalaisista taruista ja tarinoista.

Moonsorrow on:

  • Ville Sorvali (laulu ja basso)
  • Mitja Harvilahti (kitarat)
  • Henri Sorvali (kitarat ja kosketinsoittimet)
  • Marko Tarvonen (rummut)
  • Markus Eurén (kosketinsoittimet)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 207 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt