Metallimusiikki.net

Maamme johtaviin viikinki-/folkmetallibändeihin kuuluva Moonsorrow kävi heittämässä hienon keikan Sauna Open Airissa, puistolavalla. Keikan jälkeen yhtyeen jäsenillä, kitaristi Mitja Harvilahdella ja laulaja–basisti Ville Sorvalilla, oli hetki aikaa rupatella toimittajan kanssa festivaalin helteisellä bäkkärialueella. Tämän jutun lisäksi Metallimusiikki.netissä on julkaistu Ozzy Osbournen Sauna-esiintymisestä kertovaa tekstiä, sekä Judas Priestin soitannasta samanlainen kuvitettu juttu.

Olette melko pikäikäinen yhtye, koskapa olette toimineet jo vuodesta 1995. Oliko tyylinne jo alkuaikoina samaa kuin nykypäivänä, eli viikinki- tai folkmetallia?

Joo, perusteet olivat samat, vaikka itse musiikki onkin muuttunut ihan helvetisti niistä ajoista. Kun vertaa ekaa ja viimeisintä levyä, eivät ne kuulosta ollenkaan samoilta. Melko pian sellainen “sinfoninen blackmetal” muuttui eeppiseksi folkmetalliksi ja jonkinlaiseksi pakanametalliksi.

Entäs sanoitusmaailma. Onko se kokenut muutoksia vuosien varrella?

Se ei ole kyllä muuttunut juurikaan. Korkeintaan niin, että se ei ole niin suoraa nykyään.

Miten biisit muuten syntyvät?

Yleensä jokaisella on paljon riffejä, ja biisi-ideoita, joita aletaan sitten levyn tekoa varten käymään läpi. Että minkälaista materiaalia löytyy, ja millainen idea levyn teemasta on. Enimmäkseen Henri (Sorvali) alkaa käydä läpi ideoita ja kehittelee niitä. Jossain vaiheessa muu bändi sitten liittyy mukaan. Sävellysprosessi on yleensä aika nopea, vaikka levyt ovatkin aika vaikeita. Se on normaalisti sellainen parin kuukauden intensiivinen sävellysprosessi.

Teillä on myös hyvin pitkiä biisejä, kuten Tulimyrsky-albumin nimibiisi, joka on massiiviset 29 minuuttia. Tuleeko teillä niin paljon ideoita, vai varioitteko vain ideoita niin pitkälle?

Tulimyrsy on juuri tosi rikas kappale. Siinä on monta tyyliä samassa biisissä. Se on uskomaton määrä tavaraa mikä Henryn näpeistä lähtee. Hän pystyy luomaan suuren määrän tavaraa pienessä ajassa. Sitä ei usko, ellei itse näe, miten nopea säveltäjä hän on.

Millainen merkkipaalu oli debyyttialbuminne, vuonna 2001?

Olihan se ihan järkyttävä merkkipaalu. Se tuntui unelman toteutumiselta, että joku muu maksaa ja me tehdään levy. Sehän siinä oli tavoitteen alussa, että pääsisi tekemään sen levyn joskus. Kaikki sen jälkeen on ollut pelkkää plussaa.

Tehän pääsitte kolmannella albumillanne, Kivenkantajalla, peräti listasijalle 16. Miltä se tuntui?

Nykyäänhän listalle pääsee miltei millä tahansa levymyynnillä, mutta silloin se oli vähän isompi juttu. Emme enää ees muista sitä, taisimme olla niin humalassa.

Sen levyn jälkeen tyylinne muuttui enemmän black metallin suuntaan. Kertokaa vähän tästä?

Se oli selkeä päätös. Olimme kasvattaneet tuota sinfonista puolta musiikissa aina Kivenkantaja-albumiin asti. Aloimme miettiä sen jälkeen, että mihin siitä voi jatkaa, ja onko koko jutussa järkee vai ei. Siihen aikaan tuli Nightwishiltä se suuri, orkestroitu albumi, jolloin kaikki alkoivat vetää samaa tyyliä. Olimme myös miettineet, että jos tästä haluaisi johonkin muuttua, niin pitäisi myös käyttää isoa orkesteria. Päätimmekin mennä kokonaan toiseen suuntaan. Menimme aivan juurille, sellaiseen orgaaniseen ja raakaan musiikkiin.

Miten olette mielestänne pystyneet yhdistämään folkin ja black metallin?

Mielestämme hyvin. Jos tuntee kansanmusiikkia syvemmin, niin tietää, että siinäkin on sellaisia melankolisia ja alavireisiä elementtejä, jotka pystyy hienosti yhdistämään raaemman ilmaisun kanssa. Kun homma on hyvin tehty, ei siinä ole mitään ongelmaa.

Mitä puritaanisemmat black metallistit tästä tykkäävät?

Jotkut tykkää, jotkut ei. Ei meillä kuitenkaa ihan humpaa ole tää musiikki.

Teillä on kuitenkin keikallakin aika raju, ja bläkkismäinen ulkoasu.

Joo, kun meillä on musiikkikin täynnä vastakkaisia kontrasteja, niin se heijastuu esiintymiseenkin. Emme pystyisi ikinä olemaan täysin black tai täysin folk metal bändi. Yleensä pyörimme jossain siinä välimaastossa.

Mitä pohjimmiltaan haluatte sanoa musiikillanne?

Kiteytettynä koko tämä pakanametalli mekitsee minulle, että haluaisin ihmisten ajattelevan itsenäisesti omia juttujaan, ja sitä mitä haluavat elämältään, sopeutuivat sitten tämänhetkiseen yhteiskuntaan, tai eivät. Mutta että kuitenkin ajattelisivat itse. Emme ole mitään sanomaan kellekään, että palvokaa “ukkoa” tai muuta sellaista, joten tehkää mitä haluatte.

Olitte viime vuonna kiertämässä myös Yhdysvalloissa. Miten se meni? Millainen vastaanotto oli?

Hyvin se meni. Siellä on aina hauska soittaa, ja mukava kiertää. Porukkaa on ollut koko ajan enemmän ja enemmän. Levyjämmekin on käsittääkseni jaeltu siellä. Tosin uusimman levymme jakelu sinne on jotenkin tyritty levy-yhtiön toimesta.

Oletteko tulevaisuudessa suuntaamassa ulkomaille?

Olemme toki. Itse asiassa ensi viikolla olemme menossa Saksaan, soittamaan jonnekin goottifestareille. Meillä on kesän aikana aika paljon keikkaa ulkomaalaisilla festareilla. Syksyllä tulee Euroopan-kiertue. Lisäksi olemme menossa Karibian-risteilyllekin soittamaan. Se on “heviristeily”, jossa laivalla on 2000 ihmistä, tulee varmasti eksoottista. Halvimmat liputkin oli 660 dollaria.

Miten tyytyväisiä olette viimeiseen albumiinne?

Täydellisen tyytyväisiä, ei voi muuta sanoa. Tekoprosessi oli yllättävän helppo, kun ottaa huomioon, että se oli kuitenkin tavallaan työläs levy. Mutta sitten kun saimme jutut rullaamaan, se oli helpompi kuin edelliset levyt. Se on myös onnistunein kokonaisuus, jonka olemme tehneet. Olimme myös poikkeuksellisen kauan, puolitoista kuukautta, studiossa. Usein levyntekomme ovat menneet huomattavasti nopeammin. Kokeiluita emme studiossa enää harrasta, vaan teemme kaikesta demot ennen studiota, ja kokeilemme silloin.

Olette käyttäneet myös paljon akustisia instrumentteja levyllä.

Joo, siellä levyllä ei ole varmaan puoliakaan siitä, mitä äänitettiin. Akustisilla saamme lisää ilmaisun syvyyttä. Mielestämme näissä folk-jutuissa “aidot” instrumentit kuuluvat mukaan. Olihan siellä kaikenlaisia bouzokeja äänitetty, joita sitten alettiin karsia miksausvaiheessa. Muuten olisi tullut liiallinen sillisalaatti. Lopputulos on kuitenkin aika pelkistetty, että ne instrumentit kuuluu, jotka pitääkin. Käytettiin aika paljon aikaa sen hakemiseen mikä toimii parhaiten.

Mikä mielestänne erottaa teidät muista suomalaisista bändeistä, tässä genressä?

Olemme kaikkein eeppisin bändeistä. Ehkä myös progressiivisin. Synkkyyttäkin kenties löytyy enemmän kuin muilta, koskapa olemme enemmän kallellaan sinne black metal -puolelle kuin juomalauluihin.

Juttua olisi poikien kanssa piisannut, mutta oli aika päästää heidät lepäilemään keikan rasituksista.

• #1
• #2
• #3
• #4
• #5
• #6
• #7
• #8
• #9
• #10
• #11

Moonsorrow on:

• Ville Sorvali (laulu ja basso)
• Henri Sorvali (kitara, kosketinsoittimet ja laulu)
• Mitja Harvilahti (kitara ja taustalaulu)
• Lord Eurén (kosketinsoittimet)
• Marko Tarvonen (rummut ja mandoliini)