Kuva: Tanja Ahtila
Suomalainen pakanametallia mättävä Moonsorrow tiedottaa astuneensa eilen studioon äänittämään uutta EP-kiekkoaan, joka tullaan julkaisemaan nimellä "Tulimyrsky" 26. maaliskuuta Spinefarm Recordsin kautta. Tarkempia tietoja tästä julkaisusta bändi kertoo paljastavansa myöhemmin.
Yhtyeen uusin albumi on "Viides Luku — Hävitetty". Se julkaistiin Euroopassa viime vuoden tammikuussa. Kiekko on 56 minuuttia musiikki-ilakointia sisältävä lätty, mutta erikoinen siinä mielessä, että kiekolla on vain kaksi eeppisiin mittasuhteisiin paisunutta kappaletta. Levy kipusi julkaisun jälkeen Saksassa albumilistalla sijalle n:o 72. Moonsorrow äänitti levyn touko-elokuussa 2006 Tico Ticon ja The Stable -studion tiloissa. Levyn miksasi bändin keulahahmo Henri Sorvali yhdessä Ahti Kortelaisen kanssa. Kiekon masteroi Mika Jussila.
"Viide Luku — Hävitetty" julkaistiin Euroopassa tammikuussa -07 ja sitten myös Pohjois-Amerikassakin, jossa se kohtasi kuulijansa huhtikuussa 2007 Unruly Soundsin / The End Recordsin julkaisemana.
Bändi on hiljattain varmistettu osallistuvaksi Bloodstock Open Air -festivaaliin, jota vietetään 15.–17. elokuuta kuluvana vuonna Englannin Catton Hallissa. Festarikaupunkina on Derbyshire. Tämä keikka tulee olemaan Moonsorrowin ainoa Iso-Britanniassa tehtävä festivaalikeikka tämän vuoden puolella. Yhye tulee esiintymään Kiuaksen ja Children Of Bodomin kanssa 8. maaliskuuta lontoolaisen Astoria-klubin tiloissa.
Bändi perustettiin vuoden 1995 lopussa serkusten Henri ja Ville Sorvali toimesta Helsingissä, joka on molempien miesten kotipitäjä. Eeppinen pakanametalli kehkeytyi kaksikon musiikilliseksi tyylisuunnaksi vasta myöhemmin, mutta jo alusta lähtien bändin tavoitteena on ollut ludoa eeppista metallimättöä, johon on ripoteltu aineksia kansallisromantiikasta ja pakana-aiheista. Yhtye kertoo, että vaikka sen musiikki on vuosien varrella kehittynyt, käytetään edelleen musiikissa samoja aineksia kuin alkuvuosinakin.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 184 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin moonsorrow. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…