Morning nimesi rumpalin.

  • Mitä mieltä olet tästä artikkelista?
  • 0Rokkaa!
  • 0Kakkaa.

Kuva: John KlijnenViisi miestä ja yksi nainen seisoo kivisessä maastossa. Tämä on Morning-bändin kokoonpano. Nainen seisoo etualalla. Hänellä mustat huulet ja mustat lyhyet hiukset. Miehillä arkivaatteet yllään, ne ovat pääsääntöisesti mustia väritykseltään.

Hollantilainen naisjohtoinen Morning (www.morning.nl) uutisoi värvänneensä joukon jatkoksi uuden pellinpaukuttajan. Miehen nimi on niinkin ylevä kuin Jim van de Kerkhof ja hänet tunnetaan myös Upliftedin sekä Morton Blackin muusikkona. Yhtye kommentoi nettisivuillaan, että Jimin kanssa harjoitteleminen tuntui välittömästi hyvältä. Mieshän oli jo aiemmin toiminut bändin sessiorumpalina, mutta siinä vaiheessa kun hän ilmaisi halukkuutensa olla osa Morningia, päättivät bändin jäsenet oitis ottaa hänet vastaan. Kerkhof korvasi yhtyeen edellisen rumpalin, Mauro Pin.

Yhtye astui hiljattain studion tiloihin, sillä bändi ryhtyi äänittämään tulevaa albumiaan. Sen ounastellaan ilmestyvän viimeistään ensi vuoden alussa, mutta mahdollisesti vielä ennen tämän vuoden umpeutumusta. Kiekon julkaisevaa levy-yhtiöttä ei ole vielä tiedossa. Pitkäsoitto tulee olemaan seuraaja Morning vuonna 2005 julkaisemalle “Hour of Joy” albumille. Uuden levyn tuottajana toimii Gail Liebling, joka on aiemmin tehnyt töitä mm. Callenish Circlen ja Fear Factoryn jäsenenä. Mies on lisäksi tuottanut _Cruachanin musiikkia ja avustanut Symphony X:n musiikin äänittämisessä.

“Hour of Joy” -albumin kappaleet:

  1. Intro
  2. Hour Of Joy
  3. Inside
  4. This Unreachable Mess
  5. The Unknown Is Searching The Unfound
  6. Kill The Silence
  7. Circle Of Power
  8. When Shadows Dance In Light
  9. Captured By The Colour Of Faith
  10. Perception Of Feelings
  11. You’re Setting Fire
  12. Stop Drawing
  13. The Show Must Go On (Queen-cover)

Morning on:

  • Saskia van Heugten (laulu)
  • Martijn Brauwers (kitarat)
  • Bas Rensen (kitarat)
  • Pol Bannier (basso)
  • Jim van de Kerkhof (rummut)

Bändi perustettiin kesällä 2000 Saskia van Heugtenin (laulu) ja rumpali Mauro Pin toimesta. Saman vuoden elokuussa joukon jatkoksi lyöttäyti veljekset Pol Bannier (basso) sekä Stijn Bannier (syntikat). Tällä kokoonpanolla yhtye soitti jopa parin vuoden ajan. He julkaisivat pari demoa, joista ensimmäisen vuoden 2001 aikoihin ja toisen sitä seuraavana vuonna. Bändi päätti vuoden 2002 kesällä värvätä remmiinsä toisen kitaristin. Bändiin hankittiin kitaristeiksi Martijn Brauwers sekä Bas Rensen.

Bändi kutsuu musiikkiaan dreammetalliksi, “unelmametalliksi”. Ryhmä on ottanut biiseihinsä vaikutteita sellaisten ryhmiryhmien tyyleistä kuin The Gathering ja Ayreon, mutta myös Soilworkilta ja Killswitch Engagelta.

Morning julkaisi elokuussa 2003 demo-EP:n “Inside”. Se sai hyvän vastaanoton jopa ulkomaisista metallimedioista. Levyä seurasi esikoisalbumi, jota yhtye äänitti kesällä 2004. Kiekon nimi on “Hour of Joy”. Se julkaistiin maailmanlaajuisessa mittakaavassa vuoden 2005 syyskuussa Black Lotus Recordsin toimesta. Kiekko äänitettiin PITStudion tiloissa ja miksattiin sitten Athens Mastering Studion syövereissä. Bändi äänitti myös kuoro-osuuksia Belgiassa. Levyllä käy vierailemassa Arjen “Ayreon” Lucassen.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 335 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Morning musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net