Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Nämä metalliyhtyeet ovat saaneet omat pelinsä

  • Julkaistiin perjantaina 12.04.2019.
  • Luettu 61 kertaa
  • Bändit:

Metallimusiikki, oli kyseessä erittäin raskas hevimetalli tai rockimpi tyylilaji, on yksi suosituimmista musiikkigenreistä maailmalla. Ei siis ole mikään suuri ihme, että se on löytänyt tiensä myös pelien maailmaan. Jo alkuajoistaan 70-luvulta saakka metallimusiikki on löytänyt vakaan kuulijakuntansa. Sittemmin sitä on käytetty paljon myös erilaisten elokuvien ja pelien teemana. Tässä artikkelissa tutustutaan tarkemmin muutamiin esimerkkeihin peleistä, joissa metallimusiikilla on jonkinlainen rooli.

Metallimusiikkia sisältävien pelien lyhyt historia

Ennen kuin lähdemme esittelemään metallimusiikkiin keskittyviä suosittuja pelejä, on syytä porautua lyhyesti siihen, kuinka metallibändit päätyivät ylipäätään peliteollisuuteen. Palatkaamme ajassa siis muutaman kymmenen vuoden taakse, jolloin kaikki sai alkunsa.

Erilaiset videopelit löivät itsensä toden teolla läpi 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa, jolloin niiden kysyntä räjähti käsiin. Eri videopeliyhtiöt, kuten Nintendo, EA Games, Atari, Midway Games ja muutama muukin saapuivat markkinoille kisaamaan pelaajien huomiosta. Sitä mukaa kun kilpailu kiristyi, sitä kovempi paine kohdistui julkaistaviin peleihin. Pelaajien toiveita kuunnellen alettiin luoda yhä uniikimpia ja mielenkiintoisempia pelejä.

Samoihin aikoihin videopelien tullessa yhä suositummiksi myös hevimetallin suosio oli kovassa nousussa. Rock- ja hevimetalli sujahtivat siksi videopeleihin kuin itsestään. Tarkoituksena oli tietysti kosiskella aivan uudenlaista pelaajakuntaa — metallimusiikista pitäviä videopelien ystäviä.

Jo varhain 80-luvulla julkaistiin muutamia legendaarisia raskaan musiikin ystäville suunnattuja pelejä, kuten Kiss: Psycho Circus, The Nightmare Child, Crue Ball ja Journey Escape. Sittemmin metallimusiikkia tavalla tai toisella sisältäviä pelejä on ilmestynyt markkinoille kymmenittäin. Osa niistä on pelikonsolilla pelattavia videopelejä, osa puolestaan mobiilipelejä. Yksi nopeiten kasvavista pelityypeistä ovat nettikasinoiden slotit, joissa esiintyy niin ikään useita todella suosittuja metalliaiheisia pelejä.

Guns N Roses -slotti

Nettikasinoiden huima suosio on poikinut valtavan määrän erilaisia kolikkopelejä. Suosituimpia ovat tällä hetkellä eri teemoilla varustetut videoslotit, joiden joukossa on useitakin metalliaiheisia pelejä. Esimerkiksi iGame.com ja suurin osa muista suomalaisten pelaajien suosimista nettikasinoista tarjoaa valikoimassaan esimerkiksi Guns N Roses -slotin, joka on upea kunnianosoitus yhdelle metallimaailman legendaarisimmista bändeistä.

Tässä videoslotissa esiintyvät Slash, Axl Rose ja Duff McKagan parhaimmillaan. Pelissä rullia pyöritellessä pelaaja pääsee nauttimaan mahtavista Gunnareiden kappaleista ja kokonaisuus on todellinen audiovisuaalinen elämys, jollaista ei välttämättä kolikkopeliltä edes odottaisi. Metallimusiikin ystävä viihtyy tässä pelissä pidempäänkin Sweet Child o’ Minen soidessa taustalla ja oikeiden konserttitaltiointien pyöriessä näytöllä. Mukana on useita bonusominaisuuksia, jotka pitävät adrenaliinin liikkeellä. Näihin lukeutuvat esimerkiksi kertoimet, wildit ja muut voittopottia kasvattavat toiminnot.

Iron Maiden: Legacy of the Beast

Iron Maiden on yksi suomalaisten hevimusiikin ystävien rakastetuimmista bändeistä. Tässä yhtyeen nimeä kantavassa Iron Maiden: Legacy of the Beast -slotissa pääsee fiilistelemään bändin musiikkia toden teolla. Kyseessä on täysin maksuton, vuorotellen pelattava roolipeli mobiililaitteelle. Pelissä pääsee pelaamaan bändin maskotin eli Eddien hahmoa ja muuttamaan sitä mieleisekseen sen mukaan, minkä aikakauden tyyliä suosii eniten. Kuten arvata saattaa, pääsee Legacy of the Beastissä kuuntelemaan muutamia Iron Maidenin alkuperäiskappaleita.

Guitar Hero: Metallica

Takavuosien hittipeliksi nousi Guitar Hero kaikkine eri osineen. Lähes kaikilla pelikonsolin hankkineilla löytyi pelikokoelmasta hyvin nopeasti jokin Guitar Heron osista. Mikäli metallimusiikki on lähellä sydäntä, ei tuolloin yksinkertaisesti voinut olla hankkimatta Guitar Hero: Metallica -peliä! Kyseinen videopeli sisältää soitettavaksi peräti 49 Metallican kappaletta ja bonuksena ylimääräisiä kappaleita myös muilta artisteilta saman musiikkigenren saralla, kuten esimerkiksi Judas Priestiltä, Motörheadiltä sekä Alice in Chainsiltä.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 501 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.