Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Narcotic Death: "Anthology Of The Damned"

  • Julkaistiin maanantaina 07.12.2009.
  • Luettu 230 kertaa
  • Bändit:

Narcotic Deathin debyyttialbumin "Anthology Of The Damned" kannesa näkyy hyvin hämärä kansikuva, joka on väritykseltään tummaa, lähes punertavaa, puuta. Kuvassa keskellä jonkinlainen musta vaakunamainen symboli ja sen alla goottilaisin kirjaimin albumin "Kuvassa albumin kansitaide

Iso-Britanniassa toimiva Narcotic Death ilmoittaa tulevan debyyttialbuminsa "Anthology Of The Damned" julkaisuhetken jälleen viivästyneen, sillä bändissä koettiin äkillistä poistumaa elävässä voimassa, kun rumpali Dan Johnson on jostain syystä päättänyt lähteä yhtyeestä. Ryhmä etsii nyt uutta rumpalia. Naislaulaja Alexandra Cook kiittää entistä rumpalia niistä kuukausista, joiden aikana hän bändissä toimi ja joiden aikana bändi oli samalla kaikkein tuotteliain.

Huhti-toukokuussa nauhoitettu esikoisalbumi on edelleen valmistettavana, eikä sen julkaisupäivämäärää ole toistaiseksi lyöty lukkoon. Bändi tarjoaa pitkän odotuksen päätteeksi albumin kappalelistan nähtäväksi ja pari näytebiisiä MySpace-sivuilleen kuunneltavaksi. Opuksen kansitaide on saatu valmiiksi.

Debyyttialbumi "Anthology Of The Damned" on edelleen tuotantovaiheessa. Tuottamisen kesto on venähtänyt johtuen siitä, että monet bändin studiossa nauhoittamista ääniraidoista on hukattu. Tämän onnettomuuden johdosta albumin miksaamista ja masteroimista on ollut sangen hankala viedä päätökseen. Kiekon miksaamisen sekä masteroimisen hoitava kitaristi Shaun Macgowan myöntää näitä ongelmia ilmenneen. Hänellä on kiireitä myös My Dying Briden parissa, jonka keikkakokoonpanon viulistina ja kosketinsoittajan hän on toiminut tämän vuoden ajan. Lisäksi Macgowan opiskelee yliopistossa viimeistä vuottaan.

"Anthology Of The Damned" -albumin kappaleet:

  • Archetype Of The Devil
  • Creations Of Sympathy
  • Demons Of The Mind
  • Gehenna
  • Human Disembowelment
  • Narcoleptic
  • Narcosis
  • Plague Of Angels

Yhtyeen ensimmäinen EP-levy, kuusi kappaletta sisältävä "Narcotic Death", on laitettu kuunneltavaksi Last.fm-palveluun. Syyskuussa ladattavaksi pantu biisirypäs on bändin mukaan brutaalia rumpalointia, Slayer-henkisiä kitarariffejä ja tunnelmallisia kosketinsoitinkuvioita sisältävä kokonaisuus.

Narcotic Death on:

  • Alex (laulu)
  • Dan (kitara)
  • Shaun (kitara)
  • Rob (basso)
  • Dan Johnson (rummut)

Narcotic Death kutsuu musiikkiaan progressiiviseksi doom/death metalliksi. Yhtye perustettiin joulukuussa 2007 Alexin, Robin ja Tim Beatsonin toimesta. Myöhemmin riveihin liittyi rumpaliksi Jack Smith ja rytmikitaristiksi Liam Murnin. Näillä voimilla joukkio lähti luomaan debyytti-EP:tä, mutta levy valmistui vasta kesäkuussa 2008 Beatsonin päätettyä poistua ryhmästä. Shaun Macgowan korvasi Tim Beatsonin.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 216 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

  • Before The Dawn julkaisee huhtikuussa uu…

    Vuonna 2011 massiivisen miehistönvaihdoksen läpikäynyt Before The Dawn julkaisee seitsemännen studioalbuminsa "Rise Of The Phoenix" Suomessa 25.4.2012. Suomen julkaisu tapahtuu ka…

Muut lukevat juuri nyt