Kuva: Jaani Föhr
Suomalainen thrash metal -yhtye National Napalm Syndicate kertoo äänittäneensä eilen uuden albuminsa. Kaikki kiekon nauhoitusvaiheet on nyt viety päätökseen. Eilen bändi viimeisteli viimeistenkin laulukuvioiden taltioinnit, joten kiekon julkaisua sopii odottaa tapahtuvaksi lähiaikoina. Luvassa on 12 aivan uutta NNS-biisiä, sekä eräitä kiehtovia cover-versioita. Bändi hehkuttaa aikovansa ryhtyä miksaamaan pitkäsoittoaan heti sen jälkeen kun se on löytänyt uuden yhteistyökumppanin jostakin levy-yhtiöstä. Kiinnostuneita levymerkkejä yhtye kehottaakin ottamaan yhteyttä bändiin joko sen MySpace-sivujen tai virallisten nettisivujen välityksellä.
Edellisen kerran bändi antoi kuulua itsestään edellisen vuoden viimeisenä päivänä, jolloin se tiedotti saaneensa äänitettyä uransa järjestyksessä kolmennen albumin rumpu-, basso- kitara-, laulu ja taustalauluosuudet, sekä osan kosketinsoitinkuvioista. Tuohon aikaan miehistö ryhtyi jo tekemään harjoitusmiksauksia ennen kuin he vievät äänitteet studioon lopullista miksausta odottamaan.
Uudella albumilla, jonka nimeä ei ole vielä kerrottu, tullaan kuulemaan ainakin seuraavat myrskyt:
Bändi julkaisi viime vuonna kokoelma-albumin muotoon prässätyn ja EMI/Capitol Recordsin toimesta julkaistun "The Birth, Death and Resurrection" -opuksensa. Se on tupla-CD, jonka ensimmäinen kiekko on yhtyeen vuonna 1989 julkaiseman LP-levyn "National Napalm Syndicate" uusi versio. Toinen tupla-albumin CD-levy on yhtyeen vuonna 2006 julkaisema "Resurrection of the Wicked" -niminen albumi. Kumpaankin levyyn on laitettu muutamia bonuskappaleita. "Resurrection of the Wicked" on bändin "comeback"-albumi. Alkuperäisen julkaisun levy sai Suomessa vuoden 2006 maaliskuussa Poison Arrow Recordsilta. Maailmanlaajuisesti se julkaistiin Trinity Records Hong Kongin kautta varustettuna bonuskappaleilla "Puppet on a string" ja "Sweet Revenge".
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 226 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin national napalm syndicate. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Pohjalainen Trespassenger julkaisi YouTubessa tämän humoristisen Danny-tyyliin toteutetun musiikkivideonsa viime tiistaina. Ainakin vuosikymmenen ajan toiminut Trespassenger kerto…
Nummirockin ohjelma on valmis! Sinetin kattaukselle lyövät Voice of Finlandista tuttu Mikko Herranen sekä Ghoul Patrol. Lavajuontajana nähdään tänäkin vuonna metalliväelle tuttu mo…
Norjalainen heviyhtyee Chrome Division , joka tunnetaan parhaiten kitaristinsa Shagrathin ansiosta, uutisoi päivittävänsä kokoonpanoaan pistämällä bassokitaristinsa Burn Lunan ja k…
H&R Production uutisoi kesäkuun lopussa järjestettävästä Battleship of Pain -bändikilpailusta. Bändikilpailu järjestetään osoitteessa www.hitlantis.com, jossa siihen voi ilmoittaut…
Liekkirock valloittaa Pohjois-Savon 25.–26.5.2012, kun Leppävirta täyttyy Suomen kärkiartisteista. Tämä festivaali järjestetään Viihdekeskus Tulenliekissä, upeissa sisä- ja ulkotil…
Hammer Open Air Metal Festival sai valmiiksi päiväkohtaiset esiintyjälistat. Vuoden 2012 festivaali koetaan perjantaina 20. ja lauantaina 21. heinäkuuta Liedossa, osoitteessa Manni…
Japanilainen Coffins kiertää tällä viikolla Suomessa neljän keikan voimin. Keskiviikkona Turun Klubilta alkava kiertue kulkee Turun (Klubi-Ilta), Tampereen (Klubi) sekä Oulun (Nucl…
Viidettätoista kertaa vietettävän Suomen suurimman metallifestivaalin, Tuska Open Air Metal Festivaalin, kesän 2012 ohjelma on nyt valmis. Viimeinen niitti arkkuun on kotimainen, ä…
Saksan Tankard suunnittelee juhlistavansa kolmen vuosikymmenen pituista uraansa tuomalla heinäkuun lopussa kuunneltavaksi juhla-albumin "A Girl Called Cerveza". Sen kansitaide kom…
Naisvokalistia käyttävä kanadalaisyhtye The Agonist julkaisee kolmannen studioalbuminsa 4.6. Euroopassa ja päivää myöhemmin Pohjois-Amerikan alueella. Melodista death metallia sisä…
Thrash ja death metallia takova Dew-Scented paljasti maanantaina uudistuneen kokoonpanonsa ja sen voimin nauhoitetun "Icarus"-albuminsa. Se julkaistaan heinäkuun lopussa eri puoli…
Yhdysvaltalainen heviyhtye Omen julkaisee Pure Steel Recordsin ja DSN Musicin avulla "Hammer Damage" -albumin kesäkuun loppuvaiheilla. Se on tämän vuonna 1983 perustetun bändin 11.…