Metallimusiikki.net

Nifelheim ja Master Suomeen!

Valokuva kolmen hengen muodostamasta Master-bändistä. Masterin jäsenistä kahdella vasemmanpuoleisella pitkät hiukset ja etummaisella miehellä myös hyvin pitkä parta. Etummainen mies on polvella ja taaemmat heput seisovat. Oikean laidan miehellä kalju pää.Kuvassa Master

Tyrantin ja Hellbutcherin perustama Nifelheim saapuu Suomeen minikiertueelle. Yhtyeen mukana Suomessa kiertävät yhdysvaltalainen death metallin edelläkävijä Master sekä suomalainen Lie In Ruins. Nifelheim on vuodesta 1990 tehnyt rankkaa black metallia erittäin omintakeisella speed metallin yhteyttämisellä musiikkiinsa. Heavy metal -veljekset, eli kaksoset Per ja Erik Gustavsson, ottivat lähtökohtaisesti vaikutteensa enemmän Venom-Bathory-Tormentor-akselilta, kun muut ottivat enemmän norjalaiselta uuden aallon black metal -yhtyeiltä.

Master perustettiin War Cry -yhtyeen hajoamisen jälkeen Chicagossa, vuonna 1983. Paul Speckmann jätti yhtyeen kuitenkin väliaikaisesti perustaakseen Death Striken, mutta nimesi yhtyeen pian takaisin Masteriksi vuonna 1985. Master on yksi varhaisimmita death metal -yhtyeistä yhdessä sellaisten nimien, kuten Possessedin, Celtic Frostin, Deathin, Necrophagian ja Morbid Angelin kanssa, mutta jostain syystä usein yhtye on jätetty vaille heidän ansaitsemaansa huomiota. Viimeksi Master esiintyi 1990-luvun alussa Lepakossa, Helsingissä, joten on aikakin tuoda yhtye takaisin Suomeen!

Sittemmin Tsekki-Slovakia-akselille asettunut Master kritisoi uskontoa, yhteiskuntaa ja politiikkaa ja määrää: “Pay to die”, “Clear your fucking mind” ja “Let’s start a war”. Uusi albumi “The Human Machine” 2010 osoittaa, että Master ei löysää otettaan edes 10. täyspitkän albumin kohdalla, vaan luvassa on 10 kappaletta täyttä murhaa.

Nifelheim ja Master Suomessa:

  • 15. huhtikuuta 2010: Rytmikatti (Kouvola)
  • 16. huhtikuuta 2010: Lutakko (Jyväskylä)
  • 17. huhtikuuta 2010: Nosturi (Helsinki)

Käytännössä vasta 2000-luvun puolella toimintaansa elävöittänyt, mutta jo vuonna 1993 Dissected-nimellä aloittanut yhtye, kotimainen Lie In Ruins, on uurastanut pitkähkön pätkän ennen varsinaista debyyttilevyään. Runsaan odotuksen jälkeen on lähemmäs tunnin kestoinen “Swallowed by the Void” (Spinefarm, 2009) vihdoin täällä. Liputetaan vanhanaikaisen kuoleman puolesta. Total Death Metal Attack!

Nifelheim on:

  • Hellbutcher (laulu)
  • Apocalyptic Desolator (kitara)
  • Vengeance from Beyond (kitara)
  • Tyrant (basso)
  • Insulter of Jesus Christ! (rummut)

Master on:

  • Paul Speckmann (laulu ja basso)
  • Ales “Alex 93” Nejezchleba (kitarat)
  • Zdenek “Zdenal” Pradlovsky (rummut)

Lie In Ruins on:

  • Roni S. (laulu)
  • Tuomas K. (kitarat)
  • Roni Ä. (kitarat)
  • Jussi V. (basso)
  • Aki K. (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.