Julkaistaan 22.6.2009
Monikansallinen melodista death metallia mättävä Nightrage ilmoittaa pitkästä aikaa albumin ilmestyvän. Neljännen pitkäsoiton nimi on "Wearing a Martyr’s Crown". Se ilmestyy täällä Euroopan seudulla 22. kesäkuuta ja sitten 4. elokuuta Yhdysvalloissa levymerklki Lifeforce Recordsin julkaisemana. Göteborgissa Studio Fredmanin syövereissä ikuistettu luomus nauhoitettiin tuottaja Fredrik Nordströmin valvovan katseen alla. Nordström on rukannut musiikkia aikaisemmin mm. ruotsalaisen In Flamesin ja Arch Enemyn sekä norjalaisen Dimmu Borgirin kanssa. Uutukaiskiekon abstraktin kansitaiteen toteutti Gustavo Sazes. Nightrage kokee "Wearing a Martyr’s Crown" -albumin olevan musiikillisesti täynnä paljon kypsempiä biisejä kuin mitä aikaisemmilla levyillä on fanikunnalle tarjottu. Samalla uutukaisella tarjotaan uudenlaisia ideoita ja erilaisia kokeilujakin. Uusi kiekko on seuraaja huhtikuussa 2007 ilmestyneelle albumille "A New Disease is Born".
Albumin nauhoittaminen alkoi maanantaina 23. helmikuuta Studio Fredmanissa. Jo helmikuussa yhtye osasi kertoa kiekonsa nimeksi valitun "Wearing a Martyr’s Crown" ja että se tullaan julkaisemaan kesäkuussa 2009. Studioaikaa yhtye oli varannut jo marraskuussa 2008. Marraskuun aikana bändiltä ilmestyi uutinen, jossa miehistö kertoi kirjoittaneensa valmiiksi liudan biisejä, jotka tullaan nauhoittamaan, tuottamaan ja miksaamaan entuudestaankin tutun Fredrik Nordströmin kanssa. Biisien kirjoittaminen oli käynnistynyt jo saman vuoden kesäkuussa. Kiekolla kuullaan vierailevana muusikkona kreikkalaisen Firewindin keulahahmo Gus G:tä.
Nightragen kitaristi Olof Mörck hehkutti helmikuussa uuden musiikkimateriaalin edustavan eräänlaista paluureissua kahden edellisen albumin tunnelmiin, mutta toisaalta tämä ei ole askel taaksepäin vaan albumilla kuullaan hyvin kiehtovia sovituksia, suoraviivaisia elementtejä — sekoitus melodisuutta ja brutaaliutta.
Yhtyeeseen värvättiin pari vuotta sitten uudeksi vokalistiksi Antony Hämäläinen. Hän korvasi bändissä laulaneen Jimmie Strimellin. Vuonna 2007 myös kitaristi Constantine korvattiin uudella miehellä. Myös yhtyeen rumpali vaihtui vuoden 2007 kesällä.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 227 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin nightrage. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…
Dark metallia tekevä Soulfallen uutisoi kotisivujensa välityksellä päättäneen tarjota ilmaiseksi albuminsa nettisivuillaan. Kiekon voi ladata kokonaisuudessaan yhtyeen kotisivuilt…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Melodeathia tekevä Before the Dawn uutisoi tuovansa Nuclear Blast Recordsin avulla uuden albumin huhtikuussa. Metalliryhmä kutsuu uutta, järjestyksessä seitsemättä, albumiaan nime…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…
Belgian Brysselistä käsin toimiva Enthroned ilmoittaa yhteistyönsä puolalaisen Agonia Recordsin kanssa konkretisoituvan, kun yhtyeen yhdeksäs albumi julkaistaan maalis–huhtikuussa…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
Re-Armed lämmittelee yhdysvaltalaista Chimairaa maalis–huhtikuun vaihteessa Keski-Euroopan klubeilla. Kiertueella yhtyeet esiintyvät muun muassa Belgiassa, Hollannissa ja Saksassa.…
Turun death metal -ryhmä Torture Killer julkaisee uutta materiaalia maaliskuussa. Kalmalta löyhkäävä EP esittelee bändin uuden laulajan, vahvaäänisen Pessi Haltsosen. EP sisältää…
Saksalainen melodeathiä tekevä Suidakra julkaisi lauantaina levy-yhtiönsä AFM Recordsin avulla uuden musiikkivideon. Se on David Thelenin ohjaama "Balor" uusimmalta, maaliskuussa…
Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…